maanantai 30. toukokuuta 2011

Kookosnutellatähdet

Näin kookosnutellatähtien ohjeen jossakin lehdessä viime vuoden lopulla. Nyt en vaan enää muista missä. Olin bongannut kookoshillon kaupan hyllyltä ja halusin kovasti kokeilla sitä, mutten keksinyt mihin sitä käyttäisin, joten olin tyytyväinen, kun löysin tämän ohjeen. En ehtinyt tehdä näitä joulun alla, mutta nyt vihdoin tein nämä nopeasti valmistuvat herkut, kun meillä kävi ystäviä kylässä.


Tarvitaan pakettillinen lehtitaikinaa, Nutellaa ja kookoshilloa.

Leivo tortut haluamasi mallisiksi, olisi hyvä, jos keskiosa olisi kuopalla, niin leivonnainen olisi helpompi täyttää. Paista tortut pakkauksen ohjeen mukaan, eli 225 asteessa noin 10 minuuttia. Laita hieman jäähtyneisiin leivonnaisiin päälle nutellaa ja kookoshilloa.

Yksinkertaista ja hyvää, jos pitää pähkinäsuklaaleviteestä ja kookoksesta!

Niin ja pitääkö tähän nyt laittaa tunniste "joulu"?

lauantai 28. toukokuuta 2011

Lettuleivokset

Ystäväni luonnehti lettuleivoksia pullan, amerikkalaisten pannukakkujen ja donitsien risteytykseksi. Tämä on osuva kuvaus. Tästä taikinasta löytyy rasvaa ja sokeria enemmän kuin peruslettutaikinasta ja mukaan laitetaan myös leivinjauhetta.

Lettuleivokset ovat olleet reseptivihkossani jo monta vuotta, oliskohan alkuperäinen ohje otettu Anna-lehden ruokakorteista 1990-luvulla. Koska olemme taas lähtökuopissa Kööpenhaminaan, on viikon teemana ollut käyttää kaapista löytyviä aineksia. Tähän leivonnaiseen piti jo pyytää kananmunan anopilta.

Kaapistani ei aina löydy voita, joten sen voi korvata öljyllä tai margariinilla. Samin kermamaidosta teen aina omanlaisensa variaation. Tällä kertaa se oli 1 dl ruokakermaa 15 % ja 1 dl rasvatonta maitoa.  Vehnäjauhoista 1 dl on täysjyvävehnäjauhoja. 


Taikinasta tulee noin 20 keskikokoista lettua.

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl voisulaa
2 dl kermamaitoa
3,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunankuorta
1/2 tl kardemummaa

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
2. Lisää jäähtynyt voisula, kermamaito ja toisiinsa sekoitetu kuivat aineet.
3. Anna turvota jonkin aikaa.
4. Paista miedolla lämmöllä.

Kana-kidneypapu-pastasalaatti

Tämä pastasalaatti syntyi kaapista löytyneistä aineksista ja osoittautui hyvin maukkaaksi. Salaatti oli tarkoitus ottaa mukaan piknikevääksi, mutta sateen vuoksi kevätretki siirtyi sisätiloihin.

noin 250 g tummaa makaronia
300 g maustamattomia kananfilesuikaleita
1 prk Go Green kidneypapuja
1 pss herne-maissi-paprikaa
1 kurkku
1 pss pinjansiemeniä

Aurinkoinen Provence maistesekoitusta (Meiran maustemylly)
rasvaa kanojen paistamiseen
oliiviöljyä

Keitä makaronit. Paahda pinjansiemenet paistinpannulla.  Siirrä siemenet pois pannulta ja paista kanat öljyssä ja mausta esim. Aurinkoinen Provence maustesekoituksella. Sulata herne-maissi-paprikasekoitus. Lisää herne-maissi-paprikat ja kidneypavut kanojen joukkoon ja paista vielä hetki. Paloittele kurkku. Sekoita ainekset keskenään ja lorauta sekaan vielä oliiviöljyä.

torstai 26. toukokuuta 2011

Napero-Mobile

Tein pikaisen mobilen tai melkein-mobilen olohuoneen lamppuun. Kuvat on otettu K-kaupan Naperokerhon mainoskirjeestä, jossa kehoitettiin tekemään kuvista kesäinen mobile. Viritin ötökät lamppuun siinä toivossa, että tyttäreni viihtyisi laatikossaan paremmin niitä katsellessaan.

Annin yksi oleskelupiste on nimittäin äitiyspakkauksen laatikko pitkällä ruokapöydällä olohuoneessa. Pikkukakkosen sijoittelua pitää miettiä aika tarkkaan, kun yleensä isoveli on melko innokas apulainen siskon hoidossa. 

Liimasin paksua valkoista paperia kuvien toiselle puolelle ja kiinnitin lamppuun lahjanarun avulla. Valmista tuli! Minulla oli ylevämpiäkin ajatuksia mobilen suhteen, mutta tuo mainosposti sattui kolahtamaan postiluukkuun juuri sopivalla hetkellä.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Raparperivispipuuro

 Tästä loppujen lopuksi raparperivalkoherukkavispipuuro, sillä raparperitoskapiirakan jälkeen minulla ei ollut enää tarpeeksi raparperia. Pakastimesta löytyi viime kesän marjoista enää valkoherukoita, jotka sopivat hyvin vispipuuroon. Jos puuron tekee kokonaan raparperista, on raparperin määrä silloin 0,5 l.

Raparperivalkoherukkavispipuuro

1 l vettä
0,25 dl raparperinpaloja
0,25 dl valkoherukoita
1,5 dl sokeria
1,5 dl NalleManna tummia, runsaskuituisia -mannasuurimoita

Keitä sokeria ja raparperipaloja (& valkoherukoita) vedessä noin 15 minuuttia. Vatkaa mannasuurimot joukkoon pikku hiljaa. Keitä puuroa miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia, sekoita välillä. Vaahdota jäähtyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Raparperitoskapiirakka

Kevään ensimmäiset tuoreet raparperit on haettu kasvimaalta! Lueskelin uusinta Ruoka-Pirkkaa ja siellä oli raparperitoskapiirakan ohje. Peruspiirakkaan saa lisämakua, kun lisää päälle toskakerroksen.

Edit. 3.6.2014

Linkki Pirkan sivuille on lakannut toimimasta, joten laitan ohjeen tähän.


Raparperitoscapiirakka (uunipellillinen)

4 munaa
3 dl sokeria 
100 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maitoa
2 tl leivinjauhetta 
5 dl vehnäjauhoja
1 l raparperipaloja

Päällinen:
150 g voita 
2 dl sokeria
 ½ dl vehnäjauhoja 
200 g mantelilastuja 
0,5 dl kermaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jäähtynyt rasva, maito ja kuivat aineet. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 asteen lämmössä 8-10 minuuttia.

Sekoita toscakuorrutuksen aineet ja kiehauta ne kattilassa. Mikäli toscakuorrutuksen keittäminen tuntuu liian haasteelliselta sillä välin, kun piirakka paistuu, niin se kannattaa tehdä etukäteen.

Levitä puolikypsän pohjan päälle raparperipalat sekä kiehautettu toscakuorrutus. Jatka piirakan paistamista vielä n. 20 minuuttia.







Villavaippahousut

Nämä villavaippahousut olen tehnyt muutama vuosi sitten esikoistani odottaessani ja nyt ovat pikkukakkosen käytössä, vaikka harvemmin kuin esikoisen kanssa.

Kestovaippojen käyttö on jäänyt vähemmälle useastakin syystä: kuopuksen peppu punottaa herkästi ja minusta tuntuu, että tällä hetkellä pyykkiä syntyy muutenkin ihan tarpeeksi. Lisäksi asumme vähän väliä ulkomailla, jossa käytämme huoneistohotellin asukkaiden yhteiskäytössä olevaa pesukonetta.

Ehkä hieman harmittaa, että maailman pelastaminen tältä osin on jäämässä vähäiseksi kuopuksen kanssa. Esikoisen kanssa en kokenut kestoilua taakkana, vaan se oli minusta ihan hauskaa ja koukuttavaa. Mutta päätin jo silloin, että meillä kestoillaan niin kauan, kun koen, että se ei tee elämästäni tavallista hankalampaa. Ja juuri tällä hetkellä tämä kahdessa maassa asusteleminen tekee elämästäni tavallista haastavamman.

Tein villahousuja virolaisesta hahtuvalangasta sekä Novitan Huopasesta. Virolainen hahtuva oli sen verran ohutta ja katkeilevaa, että käytin sitä kaksin- tai kolminkertaisena. 

Tein pöksyt Ottobren ohjeella. Kävin läpi kaikki helposti googlettamalla löytyvät ohjeet ja Ottobren ohje tuntui  helpoimmalta toteuttaa. Housut tehdään yhtenä pötkönä ja lopuksi ommellaan etusaumoista kiinni oikean mallisiksi.

Minun piti vielä huovuttaa näihin kivoja kuvioita, mutta se on ainakin vielä toistaiseksi jäänyt tekemättä.

Ottobre villavaippahousujen ohje

torstai 19. toukokuuta 2011

Vanhoista housuista tuunatut äitiyshousut

Esikoistani odottaessa tein useammistakin vanhoista housuista äitiyshousut. Löysin idean jostakin netin uumenista, mutta en enää muista mistä. Löysin kaapista viimeiset jäljellä olevat tuunatut mammahousut ja halusin ikuistaa ne tänne.

Menetelmä on yksinkertainen. Leikkasin housujen etupuolelta puoliympyrän kokoisen palan pois ja ompelin tilalle joustavaa resoria. Tähän ei sen enempää kaavoja tarvittu. Kannattaa vain katsoa, ettei leikkaa taskuja. Resoria pystyy fiksaamaan vielä ensimmäisen ompelukerran jälkeen.

Lisäksi riippuen siitä, kuinka pitkällä raskaus on, yläreuna saa olla kapeampi kuin muu osa, niin pysyvät paremmin päällä. Ompelin käsin yläreunaa kiinni muutamista paikoista ja sitten raskauden edetessä tikkejä voi poistaa. 

Housujen resoriosuus ei ole mitenkään erityisen kaunis, mutta käytin joka tapauksessa niin pitkiä paitoja, ettei ollut vaaraa siitä, että resori olisi vilkkunut. Tarkempi ompelija voi ottaa maha-osuuden kaavan jostakin äitiyshousujen ohjeesta.

Suosittelen mammahousujen tuunausta itse kaikille ompelutaitoisille raskaana oleville. Valmiitkaan mammahousut eivät välttämättä istu hyvin, pallomahan kansa voi joutua resoria fiksaamaan. Itse käytin kuopusta odottaessa henkseleitä loppuraskauden aikana tiettyjen äitiyshousujen kanssa. Sen jälkeen ymmärsin, miksi monet isomahaiset miehet käyttävät henkseleitä!

DIY ohjeita löytyy myös täältä: maternity-nursing-expectingnew-mom-tutorials

P.S. Eilen meni 3000 kävijän/klikkauksen raja rikki! 

tiistai 17. toukokuuta 2011

Paras lahja syntymättömälle tyttövauvalle!


Tämä päivitys sen kunniaksi, että tyttäreni on tänään 3 kuukautta vanha!

Anni sai syntymälahjaksi jo muutaman päivän ennen syntymäänsä (silloin vasta tulevalta) kummitädiltään Helenalta überhienon bodyn. Jostain syystä TAKE THAT -body sai äidin hyppimään riemusta, mutta isältä ei tullut riemunkiljahduksia.


Paita on tehty tulostamalla Take Thatin kuva valokuvapaperille, jonka saa silitettyä tekstiiliin.

P.S. Päivitän tulevina päivinä myös muita vauva-aiheisia juttuja, jotka tehty jo aikaisemmin esikoista odottaessani, mutta nyt tulevat uudelleen ajankohtaisiksi pikkusiskon kanssa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Euroviisu menu 2011

 Euroviisu menu 2011 
I’m going out in the world to save our planet
--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´


Ohje on julkaistu Maku-lehdessä silloin, kun Euroviisut pidettiin Helsingissä. Hyväksi todettu voileipäkakku jo vuoden 2007 kisastudiossa. Kylmäsavulohi, kerma, tuorejuusto, muna ja tilli toimivat erittäin hyvin rieskakakun täytteinä.

Hard Rock Hallelujah! 



Uusi tanskalainen tuttavuus, jota sopi hyvin kokeilla viisutunnelmissa. Murotaikinahattu, jonka sisällä on marsipaania.

My my, at waterloo napoleon did surrender!
Oh yeah, and I have met my destiny in quite a similar way
The history book on the shelf
Is always repeating itself




Ei tullut vieläkään banoffee piirasta vaan laitoin raparperia väliin! Tunnelmat vievät kuitenkin Brittein saarille, tosin Iso-Britannian laulut ovat viime vuosina jääneet mieleen vain korniutensa vuoksi.

What did you learn at school today ?
That’s what the teachers used to say
But they don’t know
Don’t understand, do they ?
Why do they always give advice ?
Saying “Just be nice, always think twice”
When it’s been a long since they had a teenage life


Euroviisujen kisastudiossa pitää tarjoiluissa olla myös Eurooppa-teemaa. Kun viisujen värikästä iloittelua katsoo hyvässä seurassa, voi ihmetellä moldovialaisia karvalakkeja sekä naisia, joilla on niin pitkät sääret, ettei niille ole löytynyt housuja. Tänä vuonna ei tarvinnut edes hävetä Suomen edustajaa ja pääsimme finaaliin asti! Ja jostain syystä kisastudiossa vaan pitää olla punaista ja mustaa Snöre nauhalakua


--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´--´´´´´--´´´´
I don’t wanna be
Da da da da da da, da da dam...

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Rhuboffee pie

Halusin kokeilla kondensoitua maitoa jossakin leivonnaisessa. Mielessä oli banoffee pie, mutta pakasteesta löytyi vielä puoli kiloa viime kesäisiä raparperin paloja, jotka päätin keittää hilloksi ja laittaa piiraan väliin.

Raparperihillo ei minun mielestäni tuonut kakkuun tarpeeksi kirpeyttä. Laitoin hilloon hillosokeria pakkauksen ohjeen mukaan. Kakkua voisi kokeilla pelkällä raparperisoseella tai hillon voisi tehdä vähäisemmällä sokerimäärällä.


Pohja:
300 g täysjyvä Digestive-keksejä
100 g Oivariinia

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa, kinuskiksi keitettynä
3 dl raparperihilloa- tai sosetta
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

Irrota etiketit maitopurkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle 3-4 tunniksi. Tänä aikana kondensoitu maito tiivistyy ja muuttuu toffeeksi. Lisää kattilaan vettä tarvittaessa.

Murenna keksit (esim. muovipussin sisällä lihanuijalla). Sekoita keksimurut sulatetun margariinin kanssa hyvin sekaisin. Laita irtopohjavuoan pohjlle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos tiukasti vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin viilentymään.

Levitä aluksi raparperisose kakun pohjan päälle. Sen jälkeen aukaise keitetty säilykepurkki ja kaada toffee pohjan päälle, levitä tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä jääkaapissa.

Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Levitä kerma jäähtyneen toffeeseoksen päälle. Koristele nonparelleilla.

Ja kyllä, se on tosi makeeta! Nam!

Napoleonin hatut



Leipomon Napoleonin hattu

Napoleonin hatut ovat uusi tuttavuus minulle. Olen ihastellut niitä monta kertaa kööpenhaminalaisissa  leipomoissa, mutten ollut maistanut hattua ennen viime viikkoa.

Ohjelmassa Sokerileipurin herkut (Det søde livet) tanskalainen kondiittori Mette Blomsterberg valmisti näitä hattuja ja innostuin heti! Leivonnaisissa yhdistyy tanskalaisten makeisten ydin: nougat ja marsipaani, mahtavaa! Olen halunnut löytää jonkin tavan, jolla voin näitä tarjota Suomessa.

Meten hattujen ohje löytyy täältä (tanskaksi). Sokerileipuri lisäsi leivonnaisiin myös nougaata ja pistaasipähkinää. Ilmeisesti perusversio tulee ilman nougaata.

En löytänyt ohjetta googlailemalla suomeksi. Reseptin etsintä johdatti minut blogiin My Danish Kitchen, josta ohje löytyy englanninkielisenä. Blogin mukaan kyseessä ei ole leivos vaan keksi.  

Vaikka Meten hatut temperoitune suklaineen näyttivät todella hyviltä, niin tein itse mutkat suoriksi -version Euoviisujen kisastudioon. Omiin hattuihini tuli mantelimassaa marsipaanin sijaan, sillä yksi pötkö oli jäänyt käyttämättä laskiaisena. Ilmeisesti ovat hyvin pitkälle samaa tavaraa, mantelimassassa on vain enemmän mantelia.

Helpot Napoleonin hatut (noin 10 kpl)

1 pkt murotaikinaa
100 g marsipaania tai mantelimassaa
200g tummaa suklaata

Kaulitse taikina noin 3mm paksuiseksi ja tee muotin/lasin avulla pyörylöitä. Valitse muotti sen mukaan, kuinka ison hatun haluat tehdä. Näiden halkaisija on noin 10 cm.

Tee marsipaanista pyöreitä palloja (Napoleonin pää) ja asettele yksi pallo taikinaympyrän keskelle. Pallon kokoa voi säädellä sen mukaan, kuinka paljon pitää marsipaanista ja kuinka hyvin haluaa tämän maun erottuvan leivonnaisen keskeltä. Itse tein melko pieniä päitä.

Taita taikina kolmesta kohtaa marsipaanipallon ympärille. Näin saat leivonnaisesta Napoleonin hatun mallisen. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Anna hattujen jäähtyä (jääkaapissa) ja sulata sillä aikaa suklaa vesihauteessa. Mikäli haluaa hienon ja ammattimaisemman lopputuloksen, suklaan voi temperoida. Temperoidusta suklaasta  eduista saa lisätietoa esim. Kinuskissan blogista.

Dippaa hattujen pohjat suklaassa. Laita hatut kyljellään lautaselle ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa ainakin tunnin ajan.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kierrätyshaaste osa 2

Huutonetin käyttäminen koukuttaa. On hauskaa seurata, onko omiin kauppakohteisiin tullut huutoja. Olen myös etsinyt enemmän tuotteita ja tehnyt tarjouksia nyt, kun olen myynyt tavaraa. Olen etsinyt kuravaatteita, kumisaappaita ja sandaaleja, mutta sopivan kokoisia, näköisiä, kuntoisia ja hintaisia ei ole vielä löytynyt. Löysin Puuha Pete pussilakanan ja hieman muffinien tekoon sopivaa lankaa.

Olen saanut hyvin vanhoja vaatteita myytyä, vain kaksi kappaletta on jäänyt myymättä. Olen antanut tuotteiden mennä edullisella lähtöhinnalla ja ilman hintavarausta. Yllättäen kuitenkin joistakin tuotteista maksettiin enemmän kuin olin odottanut.

Huomasin SmartPOST pakettiautomaateissa olevan tutustumistarjouksena kaikkien pakettien postitus 1 euroa. Laitoin tuotteet menemään automaatin avulla ja palautan ostajilleni postimaksuja! Pakettiautomaatin käyttö on helppoa. Uskon, että käytän sitä jatkossakin.

Kierrätyshaasteeni saldo tähän mennessä:

2 vanhaa leikkuulautaa, 2 patalappua ja 2 patakinnasta matkalle mukaan  ja jätetty huoneistohotelliin, jonka keittiön varustuksessa on puutteita
1 vanhat olohousut reissussa mukaan, mutteivät pääse enää kotiin
6 vaatetta ja 2 paria kenkiä UFFin laatikkoon 
20 vaatetta myyty huutonetissä, 2 kpl myymättä
3 tavaraa edelleen tarjolla netcyclerissä
10 vanhaa vaatetta räteiksi (siivoukseen, veneeseen, keittiöpuuhiin)

Yhteensä 45 tuotetta vähemmän ja 5 tavaraa netissä tarjolla.
 Yhteensä koko ajalta 78 tuotetta.


torstai 5. toukokuuta 2011

Lush life

Lush on ihana saippuakauppa, joka saapui Suomeen muutama vuosi sitten. Omalla kohdallani suurin ongelma on se, ettei meillä ole kylpyammetta. Tai löytyyhän sieltä vaikka mitä kivaa, mutta Lushin kylpyjutut ovat ihan parhaita.
Nyt kun tiesin asustelevani seuraavien kuukausien aikana pidemmän aikaa kylpyammeellisessa huoneistohotellissa, kävin ostamassa kylpyjuttuja ison kasan. Tanskasta näitä tuotteita ei saa. Vaahtokylpykirjallisuudeksi valitsin Sophie Kinsellan Mini Shopaholicin, joka on helppoa ja hauskaa luettavaa.


Ilmaislahjassa mukana Pop in the Bath, Keep in Fluffy Bath Ballistic, Blooming Luxury Bath Melt, Porridge Soap, Helping Hands Hand Cream ja Creme Anglaise Body Lotion.
Osa syy villiintymiseeni saippuakaupassa oli myös se, että tietyn arvoisesta ostoksesta sai myös lahjan mukaan. Sain ihanan ja suuren lahjapaketin, jonka sisältä löytyi vaikka mitä kivaa (kuva yläpuolella). Jo lahjapakkaus oli todella hieno, se tulee käyttöön kotona tai menee saa uuden lahjan sisäänsä.

Lushin kylpyvaahtoviipaleet (Bubble Bar) ovat mahtavia. Yhdestä kiekosta saa 3-4 kylpyä. Kylpypallot (Bath Ballistics) ovat kivoja niin kauan kuin pommi sihisee vedessä, mutta sen jälkeen hieman tylsiä. Tosin niissä on usein hienoja aromaterapeuttisia ominaisuuksia. 

Esikoiselleni ostin Ickle Baby Bot -kylpypallon, jota markkinoidaan perheen pienimmille ennen nukkumaanmenoa. Taaperoikäisen vaahtokylpyyn suosittelen Sebamed  Baby Bubble Bath 
-kylpyvaahtoa. Saippua vaahtoaa todella hyvin.

Yleellistä kylpysulaa (Luxury Bath Melt) en ollut aikaisemmin kokeillut, mutta sellainen tuli kaupanpäällispaketissa mukana. Ostin reissuun mukaan  myös shampoopalan (Solid Shampoo Bar) eli kiinteää shampoota, jota käytetään vähän niin kuin palasaippuaa.

Kuvassa takana vasemmalta oikealle: "Pop in the Bath", "Keep in Fluffy Bath Ballistic" sekä Ma Bar. Eturivistä löytyy Blooming Luxury Bath Melt.
 P.S. Kävin Lushin www-sivuilta lunttaamassa eri tuotteiden suomenkieliset  nimet

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Munkkeja! Vappupalloja!



Meillä on monenlaisia vappupalloja. Hienoin on mummin ostama kävelevä kissa. Olen ihastunut myös Ruohonjuuresta ostamiini ekoilmapalloihin, jotka pakkauksen mukaan maatuvat noin puolessa vuodessa. Kaapista löytyi vielä vajaa pussi perusilmapalloja, joten puhaltelin  nekin täyteen.

Vapun suolaisiksi tarjottaviksi tein joka paikan nuudelisalaattia ja pasteijoita. Tällä kertaa nuudelinsalaatin nuudelin virkaa toimitti tumma rakettispagetti. Tein ensimmäistä kertaa pastejoita ruistaikinasta ja salsatäytteellä. Täytettä jäi runsaasti yli, joten täytteen voi tehdä joko puolikkaana tai ostaa kaksi pakettia taikinaa. Go Greenin Salsa Originalista on tullut yksi keittiöni perustuote, jota löytyy (melkein) aina kaapista.

Ruukiiset kasvispiiraat 
(noin 40 pientä piirasta)

2 pkt Myllyn Paras ruistaikinaa
Täyte:
1 prk (380g) Go Green Salsa Original
1 pss (200g) pakastemaissia
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
noin 200g juustoraastetta

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kauli taikina ja tee muotilla / juomalasilla pyöreitä läpysköjä. Laita täytettä sisään ja taita pyörylä kahtia. Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Munkkien paistaminen kuuluu minun vappuperinteisiini. Reseptivihkoni munkkien ohje on täältä tulostettu. Teen yleensä 1 litran pullataikinan, kun kerran lähtee munkkeja paistamaan, niin samalla vaivalla tekee koko suvulle.

Olen tehnyt munkkeja niin monta kertaa, etten enää hysteerisesti pelkää rasvan syttyvän palamaan, mutta silti on hyvä tarkistaa sammutuspeitteen sijainti. Ostimme viime vapuksi rasvakeittiminen ja myös tämä helpottaa paistoa, kun kone säätelee sopivan lämpötilan puolestani. 

Tässä blogissa:

Askartelu (65) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (8) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (2) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (12) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (8) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...