lauantai 25. helmikuuta 2012

Mansikkakääretorttu

Tässä noin ja viimeinen neljäs versio 1-vuotissynttärikakusta. Tein suklaisen kääretorttupohjan, jonka täytteeksi laitoin mansikoita sekä sitruunanmakuista rahkaa. Jaoin tortun kahtia ja päällystin kermalla. Koristeena toimivat keksit ja nonparellit. Hyvältä maistui!


Tulipas juhlittua oikein kunnolla. Jopa niin paljon, etten ole vielä syönyt yhtään laskiaispullaa, vaikka ne ovat minun suosikkejani. Herkkua on ollut niin monenlaista, etten ole ehtinyt ostaa kermapullaa. Tyttäreni synttärien juhlinta sijoittaa aina laskiaisen lähettyville, joten jonakin vuonna juhlapöydästä varmasti löytyy myös laskiaispullia.

Kuvassa tyttäreni taapertaa mekossa, jonka ostin melko pian sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana. En muista, oliko tyttö-fiilis, ainakin oli sellainen olo, että pinkki juhlamekko on saatava ja toivottavasti saamme perheeseen tyypin, joka sitä myös käyttää! Tuntuu, että mekon valintahetkistä dubailaisessa marketissa on jo ikuisuus.


perjantai 24. helmikuuta 2012

Valeperunaleivokset

Uudessa Leivotaan-lehdessä oli paljon herkullisen oloisia ohjeita, joista ensimmäiseksi päädyin kokeilmaan valeperunaleivoksia. Sen verran haluan sanoa tuosta lehdestä, että se on kiva uutuus Suomen markkinoille, mutta sivuilta löytyy huolimattomuuksia ja/tai käännösvirheitä. 

Esimerkiksi tässä ohjeessa oli 4 dl kylmää vaniljakreemijauhetta, vaikka selvästikin tarkoitettiin valmista vaniljakreemiä eli vaniljakreemijauhe ja vesi yhteen vatkattuna. Käännös on osittain muutenkin takkuilevaa, tuskin ihan pelkällä googletransleittorilla tehty, mutta vähän jotakin sinne päin. 

Lehdestä löytyy juttu Pullahiiren leivontanurkka -blogista, joten jotakin suomalaistakin lehteen päätyy. On muuten tosi kiva blogi, kannatta käydä katsomassa, jos on kiinnostunut leipomisesta!

Valeperunaleivokset vol. 1


Pohja
4 munaa
4,5dl sokeria
2,5dl maitoa
200g sulaa voita
6dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
3tl vanilijasokeria

Voikreemikuorrutus
200g huoneenlämpöistä voita
2dl tomusokeria
2tl vanilijasokeria
4dl kylmää vanilijakreemiä

Koristeluun
200 g mantelimassaa
kaakaota

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää maito ja jäähtynyt margariini-/voisula. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.  Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille n.20x30cm. (Itse käytin 60 cm leveän uuniin sopivaa tavallista peltiä ja silti leivonnaisesta tuli pari senttiä korkea.) Paista 200 asteessa uunin keskiritilätasolla n.15-20min.

Kuorrutus ja koristelu: Sekoita voi, tomusokeri ja vanilijasokeri kreemiksi. Valmista vanilijakreemi pakkauksen ohjeen mukaan ja sekoita se voikreemin joukkoon. Levitä kylmälle piirakkapohjalle. Raasta päälle mantelimassaa ja ripottele kaakaota siivilän läpi. Leikkaa ruuduiksi.

Hapsulin huomioita:
Varsinainen valeperunaleivos oli hyvä ja onnistunut, mutta vaniljakreemi yhdistettynä marsipaaniin ei ollut mielestäni kaikista maukkain yhdistelmä. Jaoin valmiin pohjan kolmeen erään. Ensimmäisen kakun koristelin marsipaanikukkasilla. Toisesta versiosta jätin marsipaanin pois. 

Viimeiset palaset odottavat pakastimessa. Niistä jätän myös ohjeen kuorrutuksen pois. Uskon, että  esimerkiksi jugurttimuffinien kuorrutus tekee valeleivoksista paljon maukkaampia. 

Vaihtoehtoinen kuorrutus:
5 dl tomusokeria
50 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
125 g tuorejuustoa kylmänä
Sekoita ainekset keskenään ja vatkaa sitten kuohkeaksi.

Valeperunaleivokset vol. 2

Mustikkavaniljamuffinit (gluteeniton)

Olen tehnyt aikaisemmin samalla ohjeella muffineja raparperitäytteellä (täällä), mutta tällä kertaa tein muffineista gluteenittomia ja mustikkaisia.


Mustikkavaniljamuffinit

100 g margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
noin 2,5 dl turkkilaista jugurttia
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl mustikoita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kevyesti. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita vaniljakreemijauhe ja jogurtti  keskenään. Lisää voiseokseen jogurttiseos ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja jaa muffinivuokiin. Paista 200 asteessa uunin keskiosassa 15 - 17 min.
1-vuotissynttäreillä oli tarjolla myös Nougat cupcakeseja, joiden ohje löytyy blogistani täältä. Ylemmässä kuvassa olevien suolaisten muffinien ohje löytyy täältä.

Synttärivieraita kävi lähes kahden viikon ajan, joten oli kätevää, kun pakastimesta löytyi valikoima muffineja, joita sai asettaa tarjolle aina tarpeen mukaan.



torstai 23. helmikuuta 2012

Päärynä-nougat-pähkinäkakku (gluteeniton)

Tämän kakun ohje on Ullan kakkublogista. Olen tehnyt kakun ennenkin, mutta nyt kun taas muistin, miten älyttömän hyvältä tämä leivonnainen maistuu ja haluan levittää tätä ilosanomaa myös omassa blogissani. Kaikella kunnioituksella gluteenittomia leipomuksia kohtaan, tätä kakkua voisi tehdä, vaikka herkuttelijoiden joukossa ei olisikaan yhtään erityisruokavaliota kaipaavaa henkilöä!

Kakkujen koristelussa on minulla paljon opittavaa. Tässä on koristeena kaksi marsipaanisiiliä.


Kakkupohja:
200g hasselpähkinäjauhetta
1dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta
1 maustemitta suolaa
6 kananmunaa
2dl sokeria
2rkl maitoa

Täyte:
1 tlk säilykepäärynöitä
2 dl kermaa (kermavaahdoksi vatkattuna)

Kuorrute:
200g  pähkinä-suklaalevitettä

Voitele ja jauhota hasselpähkinäjauheella 24cm vuoka. Erottele valkuaiset ja keltuaiset erikseen. Vaahdota valkuaiset. Yhdistä kuivat aineet keskenään paitsi sokeri, jonka vatkaat keltuaisten kanssa vaahdoksi. Lisää sokeri-keltuaisvaahtoon maito ja kuivat aineet vuorotellen kevyesti sekoittaen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto kevyesti nostellen taikinan joukkoon. Laita uuniin 175 asteeseen 40-45 minuutiksi.

Halkaise jäähtynyt kakku kahteen osaan. Kostuta kakkupohja päärynänliemellä.  Laita kakun väliin pieniksi pilkotut päärynät sekä kermavaahto. Laita kakun toinen puoli päälle ja kostuta.  Notkista pähkinä-suklaalevitettä vähän aikaa mikrossa. Levitä pähkinä-suklaalevite kakun päälle ja reunoille. Koristele haluamallasi tavalla.

P.S. Ohjeessa puhutaan nougatista, vaikka kuorrute onkin pähkinäsuklaalevitettä. Tanskan kävijät voivat hankkia oikeata nougatia kuorrutukseen. Nam!

Suolaiset muffinit

1-vuotissynttäreillä tarjoiltiin suolaisia muffineja. Tein gluteenittomia kasvisversioita ja venhnäjauholliset muffinit sisälsivät jauhelihaa. Muffinien täytettä voi varioida oman mieltymyksen sekä jääkaapin sisällön mukaan. Kuorrutus toi mielestäni mukavasti lisämakua ja mehevyyttä muffineihin.

Gluteeniton versio mukaili tätä samaa ohjetta, korvasin vain vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla. Tällä kertaa käytin gluteenitonta jauhoseosta sekä maissijauhoja.


Jauhelihamuffinit

4 dl sämpyläjauhoja (tai täysjyvävehnäjauhoja & vehnäjauhoja)
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
n. 150 g aurinkokuivattua tomaattia, pieninä suikaleina
½ dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1 prk (2 dl) Valio maustettu rahka yritt
n. 400 g paistettua naudanjauhelihaa
2 munaa
1 dl taco-kastiketta

Kasvisversioihin laitoin jauhelihan sijaan noin 150 g oliivia viipaloituna.

Kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 50 g voita
n. 100g juustoraastetta

Muffinitaikina: Sekoita kuivat aineet keskenään ja sitten lisää loput ainekset joukkoon. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus: Vatkaa tuorejuusto ja huoneenlämpöinen voi keskenään. Lisää lopuksi juustoraaste.


maanantai 20. helmikuuta 2012

Täytekakku 1-vuotiaalle

Paljon onnea kuopukselleni! Tyttäreni synttäreitä juhlittiin pitkin viikkoja ja kakkujakin piti tehdä useampi. Ensimmäiseksi esittelen helpon kalakakun. Pyöreästä kakusta saa kalan mallisen leikkaamalla suupalasen pois ja siirtämällä sen pyrstöksi. Minulta jopa kysyttiin, onko minulla kalan mallinen kakkuvuoka, mutta tämän kakun pystyy tekemään ilman erikoisvälineistöä.

Täytteenä oli banaania, (pakaste)mansikkaa ja maustettua rahkaa. Perussettiä ensimnäiseksi täytekakuksi. Suklaakarkkeja emme vielä päivänsankarille tarjonneet!


Isoveli muuttui leijonaksi juhlien ajaksi. Tämä asu on minusta aivan vastustamaton. Olemme saaneet sen lahjaksi amerikkalaisilta ystäviltämme. On vähän harmittanut, kun ei ole ollut naamiaisia.

Thank you Steph & co for the cute lion costume! We love it!





tiistai 14. helmikuuta 2012

Virkattu Aura-matto

Tein tyttäreni huoneeseen Aura-maton  Kauhavan Kangas-Aitan ohjeella (pdf). Tein maton trikookuteesta, sillä ohjeen Lilli-ontelokudetta on tällä hetkellä huonosti saatavilla ja trikookude maksoi puolet vähemmän kuin ontelokude. Värisävyä oli vaikea päättää kaupassa, halusin hempeän ja huomaamattoman sävyn. Vaaleanliila oli onnistunut valinta.

Mattoa oli mukava virkata, mutta viimeiset rivit olivat tuskaisia. Mattoon meni reilu kolme kiloa kudetta eli loppuvaiheessa työ alkaa painaa ja  paksun kuteen virkkaaminen alkoi muutenkin tuntumaan yläkropassa. Viimeiset rivit ovat myös suuria ja kudetta kuluu niihin yllättävän paljon.

Suunnitelmissa on vielä pari mattoprojektia. Lilli-ontelokudetta on jo valmiina ja yhden maton haluaisin tehdä vanhoista t-paidoista. Käytöstä poistetut vaatteet ovat vain sen verran kirjavaa sakkia, että en tiedä, saako niistä kivan näköistä mattoa aikaiseksi.


lauantai 11. helmikuuta 2012

Retroileva keltainen neuletakki ja sen kaveri

Keltainen neuletakki
Novitan Kelo-langan keltainen sävy on aivan vastustamaton. Tiesin heti, että haluaisin tehdä siitä lapselleni retroneuleen. Mieleeni tuli neuletakki, jossa on huppu ja alareunassa valkoiset raidat. Huppu on neulepaidoissa ihan turha, se jää vain pömpöttämään takin alle, joten päädyin tekemään neuletakin Novitan ohjeella, joka löytyy lehdestä Syksy 2008, ohje 19.


Jämälankaneuletakki
Päätin yhdistää tähän neuletakkiin kolme orpoa kerää, joille minun oli vaikea keksiä sopiaa käyttötarkoitusta: Novitan nallea punainen sävy, jota ei enää valmisteta Alfa SandnesGarn -lankaa vaaleanpunainen sävy, jonka olin saanut salaiselta neuleystävältäni. Lankaa ei lähialueen lankakaupoissa ollut saatavilla ja en osannut varmasti erottaa kahta vaaleanpunaista sävyä toisistaan tietokoneen ruudulta, joten en uskaltanut lähteä netin kautta tilaamaan lisää. Sitten vielä Novita Rose Mohairia yksi kerä. En enää muista, mitä käyttötarkoitusta varten olin sen ostanut.


Tein neuletakin Novitan ohjeella lehdestä Syksy 2010. Ohje on tehty Tempo-langalle, jota ei taida enää olla markkinoilla. Innostuin yhdistämään eri lankoja, kuten Novitan talvi 2011 -lehdessä tehtiin paljon. Neuloin Nalle ja Rose Mohairia yhdessä. Yläosan kuviossa vuorottelin Alfaa ja Nalle/Rose Mohairia.  Sattui sitten vielä tuo Alfakin loppumaan kesken, joten piti vielä ostaa yksi kerä Novitan Puroa. Eli aikamoinen lankojen sekamelska, mutta olen silti lopputulokseen tyytyväinen. Tosin neuletakki on liian iso tyttärelleni vielä noin vuoden verran.

Neuletakkeihin kului lankaa noin 550 grammaa. Lankavarastoni on laihtunut yhteensä 1350 gramman verran.

torstai 9. helmikuuta 2012

Petivaatteita lapsille ja nukeille

Ompeluharjoitukset jatkuvat petivaatteiden parissa. Löysin taannoin kirpparilta yhden pätkän Marimekon Nalle Puh -kankaista pinnasängyn reunasuojusta. Leikkasin kiinnitysnauhat pois, taitoin palasen kaksinkerroin ja ompelin yhteen. Näin Peppi Pitkätossu sai patjan.


Lapsillani on käytössä minun ja minun siskoni vanhat nukenvaunut. Vaunut tuotiin kotiin viime kesänä. Ne olivat viettäneet pari vuosikummentä kesämökin vintillä, mutta ovat edelleen hyvässä kunnossa. Leikkasin äitiyspakkauksen patjasta patjat molempiin vaunuihin ja ompelin patjan päällykset kirpparilta ostetuista Snoopy-pussilakanoista.

Kangasta on jäljellä vielä runsaasti, joten Snoopy-aiheisia nukenvarusteita on odotettavissa lisää jossain vaiheessa.


Pussilakanoita
Esikoiseni siirtyi syksyllä käyttämään isompaa eli lasten peittoa (eikä enää vauvojen kokoa). Ostin Barbapapa kangasta taannoin Kööpenhaminasta. Sitä myytiin 5 metrin pakkauksissa ja suunnittelin ompelevani siitä pussilakanan. Hauska yksityiskohta on hahmojen nimet tanskaksi. Tämä on kiva muisto Kööpenhaminan ajoista sitten kun kotiudumme pysyvästi takaisin Suomeen.

Toisen pussilakanan tein kirpparilta ostetuista Peppi Pitkätossu -verhoista. En välittänyt kuosista verhoiksi omaan kotiini, mutta Peppi on yksi esikoiseni suosikeista, joten en voinut jättää verhoja ostamattakaan. Peppi on vielä Turun kesäteatterin ohjelmistossa ensi kesänä Vartiovuorella ja olen suunnitellut, että tämä on ensimmäisen lasten teatteriesitys, johon pienen poikani vien. Odotan Peppi-kuumeen nousevan ensi kesänä!



tiistai 7. helmikuuta 2012

Kierrätysompeluksia lapsilleni

Ompelukonen on ollut tyhjän panttina pitkän aikaa ja nyt vihdoin viritin ompeluaseman olohuoneeseen. Reissuun lähtö viivästyy parilla viikolla, joten päätin hyödyntää tämän ajan, kun olen vielä samassa osoitteessa ompelukoneen kanssa. 

Ompeluprojektini ovat pääasiassa kierrätysompeluksia, sillä taitoni ovat ruosteessa ja keskittymiskykyni huono, joten tällä hetkellä on harjoittelen kotoota löytyvien kankaiden kanssa. Suuria henkisiä haasteita ovat napinläven ja vetoketjun ompeleminen. Joskus kouluaikoina on tullut tällaiset harjoitukset tehtyä, mutta nyt arastelen kaikkia napillisia ja vetoketjullisia projekteja.

Housut 
 Ompelukärpäsen pureman toi joululahjaksi saamani kirja   Siksakkia - Ompele lapselle käytetystä uutta (tekijä Langhelle May B). Kirjassa on selkeitä ja helppoja ohjeita kierrätysvaatteiden tekoon. Kokeilin ensimmäiseksi housujen tekemistä.

Housujen tekemisessä hyödynnetään aikuisen housujen saumoja, tikkauksia ja koristeita mahdollisimman paljon, joten ommeltavaa jää vain muutama suora sauma sekä vyötärö.

Tämä ohje on minusta erityisen hyödyllinen, sillä jemmastani löytyy vielä muutamat hylätyt pellavahousut. Lisäksi viime kesästä muistelen, että hiekkalaatikkoleikkien jälkeen pellava- tai puuvillahousuja saa olla pesussa jatkuvasti. Housut ovat hyviä arkikäyttöön. Aion tehdä samalla kaavalla myös shortseja. 

Työkaluvyö
Tein kaksi työkaluvyötä vanhoista housuista. Ompelin pikkusiskollekin työkaluvyön varmuuden vuoksi, jos tulevaisuudessa myös hän leikkii työkaluilla.

 Kiinnitin kesähousujen vyöhön farkkujen taskut. Ompelin taskuihin muutaman lokeron. Vyö kiinnitetään tarranauhalla. Sitäkin löytyi jemmasta ajalta, jolloin kuvittelin ompelevani kestovaippoja itse. 
 
Kesäpipo
Vauvanvaatteissa on ihastuttavia kuoseja, mutta käyttöikä on lyhyt. Tämä pipo on tehty hyvä kuntoisesta bodysta. Apina-kuosi on mielestäni todella kiva ja kesäpipona merirosvoapinat saivat uuden elämän meidän perheessämme.


 

perjantai 3. helmikuuta 2012

Elovena sämpyläruudut

Elovena-paketin kyljestä löytyi helppojen sämpyläruutujen ohje. Näistä tuli maukkaita ja pehmeitä sämpylöitä, jotka ehtii pyöräyttämään (tai siis levittämään taikinan pellile) ilta-askareiden lomassa. Näistä tuli kova kilpailija Lempparisämpylöille.



5 dl vettä
4 dl Elovena-kaurahiutaleita
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja

Sekoita 42 asteiseen veteen kaurahiutaleet, joiden joukkoon on sekoitettu kuivahiiva. Lisää suola, sokeri, öljy ja jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja taputtele se jauhojen avulla reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi. n. 30 x 35 cm. Anna kohota n. 30 min. Voitele pinta munalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita. Leikkaa taikinapyörällä neliöiksi. paista 225 asteessa uunin keskitasossa 15-20 min.

Tässä blogissa:

Askartelu (66) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (15) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (10) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...