tiistai 28. toukokuuta 2013

Siivouspäivä

Oikeastaan minun olisi pitänyt olla myyvänä osapuolena Siivouspäivässä, mutta aikatauluni oli liian tiukka. Olin tullut edellisenä iltana reissusta enkä ehtinyt kaivamaan esille myytäviä. Sen sijaan oli erittäin mukavaa olla ostajan roolissa meidän lähipuistossa. Kaikki käteinen, mikä minulla sattui olemaan mukana, myös meni.

Kuvan nappasin lauantaina, mutta se ei ole kovin hyvä. Kalleimmista tuotteista maksoin viisi euroa kappaleelta: Brion nukenvaunut, Me & I örkkimörkkituninka sekä hyväkuntoiset Peppi kengät. Neljällä eurolla ostin pojalleni Hai-saappaat. Kolmella eurolla hankin lasten Monopolin ja käyttämättömän Aku Ankka kassin. Euron ostoksia olivat pari palapeliä ja mustat lasten Converset. Todella hyviä löytöjä! Enemmänkin olisi löytynyt eli ensi kerralla pitää muistaa käydä automaatilla nostamassa rahaa ennen kirpparikierrosta.

 P.S. Seuraava Siivouspäivä on lauantaina 31.8!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Hej hej tutit!

Jätetäänpäs Tanskaan tutit ja vaipat. Hej hej taaperotouhuille, meillä asuu kaksi isoa lasta, ei mitään vauvoja! Varsinainen vieroitus tehtiin joitakin viikkoja sitten. Suomalaisten standardien mukaan aivan liian myöhään, mutta muun maailman ja erityisesti Tanskan mittapuilla ei ollut vielä mitään hätää. 

Toiseksi viimeisenä päivänä saimme aikaiseksi Frederiksbergin havessa ripustamassa rakkaat tutit tuttipuuhun. Tässä vaiheessa vieroitus oli jo niin pitkälle, että ripustaminen ei aiheuttanut draamaa. Suttetræ on komea näky, mutta samalla vähän freaky - tuttien hautausmaa. Lapsilleni kerroin, että linnunpoikaset käyvät nappaamassa puusta tutit tarpeen tullen.



Hej hej pacifiers, diapers and Denmark!



tiistai 21. toukokuuta 2013

Barbien uudet vaatteet

Kutsu 6-vuotissynttäreille oli hyvä syy lähteä tekemään Barbien vaatteita. Viimeksi olen tehtaillut vaatteita Barbeille muistaakseni 1980-luvulla. Pienten vaatteiden ompeleminen ei ole kovin hauskaa puuhaa, mutta virkkaamisesta minä todella innostuin! 

Vihreän juhlamekon kaltaisia luomuksia haluan vielä tehdä lisää. Mekon esikuvana on juhla-asut, joita minun äitini on virkannut omille Barbeilleni. Muistan, että ne olivat todella hienoja ja parhaita vaatteita, mitä nukeillani oli. Äitini tekemät luomukset ovat vielä tallessa jossakin. Pitäisi kaivaa ne joskus esille ja esitellä täällä.

                                                        


 






lauantai 18. toukokuuta 2013

Kesämekkonen

Virkattu yläosa yhdistettynä kankaiseen alaosaan on minun mielestäni yhtä kuin kiva mekko! Tämä mekko meni synttärilahjaksi 6-vuotiaalle tytölle. Tätä oli harvinaisen vaikea kuvata. Kamera vääristää mekon sävyjä todella paljon. Yläosan punainen väri korostuu aivan liikaa. Luonnonvalossa yläosa näyttää vähemmän kirkkaalta ja vaaleammalta.

Näitä mekkoja minä haluan tehdä lisää. Erilaisilla yhdistelmillä ja kaikille mahdollisille tyttölapsille, joita minä tulevaisuudessa lahjon. Mietin myös, että pitäisi kokeilla itsellekin tunikaa, jossa on virkattu yläosa. Ja sitten pitäisi löytää paljon aikaa käsitöiden tekemiseen.






torstai 16. toukokuuta 2013

Lähtöangstia ja porkkana-ananasmuffinit

Haikeus. Lähdön hetki lähenee. Joka päivä me teemme jotain viimeistä kertaa. Tulimme Köpikseen kolmeksi kuukaudeksi syksyllä 2010, joten onhan täällä olo venynyt alkuperäisestä suunnitelmasta. Olen elänyt viime vuoden jossain expatin ja turistin välimaastossa. Arki tulee kahden lapsen kanssa vastaan maassa kuin maassa hyvin äkkiä. On ollut järkyttävän ihanaa ja hirvittävän kamalaa.

Kaikki kokkailut alkavat olla hävikistä herkuksi -fiiliksillä tehty. Eli ensin katsellaan, mitä kaapista löytyy ja sitten mietitään, mitä aineksista saisi aikaan. Esimerkiksi säilykepapuja on niin paljon, että niitä pitää piilottaa joka toiseen ruokalajiin. Puoli vuotta kaapissa ollut tahinipurkki tuli avattua kaksi viikkoa ennen lähtöä.

Hummusta leivän päälle, kun ainekset löytyivät kaapista.

Yhteishyvän porkkana-ananaskakun ohje osui sopivasti käsiini. Tein ohjeen mukaan muffineja, kun on vielä paperisia muffinssivuokia jäljellä. Niin ja säilykeananasta, kookoshiutaleita sekä perusleivonta-aineksia. Kuorrutukseen meni loput tuorejuustot ja hieman tomusokeria. Jääteetä pitää juoda vielä pari kannullista ja jääpalapussejakin on vielä parikymmentä jäljellä.

Juuri ja juuri ehdin kuvata kaksi viimeistä yksiöä!


Hyvästit myös lemmikkibasilikalle!

tiistai 14. toukokuuta 2013

200 langanpätkää

Arne & Carlos -peitto edistyy ihan mukavasti. Kukkia on hauska tehdä, mutta lankojen päätteleminen on todella suuri miinus tässä työssä. Osan langoista saa virkattua työn sisälle, mutta pääteltävää jää silti tuhottoman paljon. Omistin tässä kokonaisen illan päättelylle. Tavoitteenani oli piilottaa sata lankaa, mutta päättelin 200 loppupätkää. En siltikään saanut kaikkia naruja pääteltyä. Ehkä taas ensi viikolla omistan illan viimeistelyyn.

Ostin Netosta puuvillalankaa, jossa on hopealankaa joukossa. Langoista saisi taas muutaman uuden sävyn peittoon, mutta mietin, pitäisikö sittenkin olla sotkematta hopeaefektejä peittoon. Noin yleisesti olen kyllä pro glitter. Pitänee virkata testikukkanen. Onko mielipiteitä?!

Virkkaamisen ohessa olen ehtinyt juoda sen verran paljon teetä, että sain pari laatikkoa taas päällystettyä. Tällä hetkellä yksi teerasia pitää sisällä puuvillalankojani. Minulla ei ole tarkkaa käsitystä, kuinka iso peitosta tulee ja kuinka paljon lankaa työ vaatii. Haaveilen päiväpeitosta parisängylle, mutta katsotaan paljonko saan aikaan tämän kesän aikana.

200 langanpätkää lasissa.

145 yhdistettyä kukkasta 140 cm levän sängyn päällä.

Löysin Netosta kimaltavaa lankaa. Pitäisikö sekoittaa hopeaefektia peittoon?

Taas yksi teepusseilla päällystetty laatikko, joka on jäänyt postaamatta.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Anna hyvän kiertää -käsityöhaaste

Lähdin mukaan Pirjon kädenjälkiä -blogissa olleeseen haasteeseen. Kolme ensimmäistä henkilöä, jotka lähtevät haasteeseen mukaan, saavat minulta postitse jotain kivaa omin käsin tehtyä 12 kuukauden kuluessa. Ilmoittautuminen tapahtuu siis tähän postaukseen kommentoimalla. Osoitteen voi ilmoittaa minulle sähköpostitse.
 
Sääntönä on myös se, että näiden kolmen ilmoittautuneen tulee jatkaa haastetta omassa blogissaan samalla tavalla. Toivon, että blogini lukijoista löytyy kolme innokasta! En ole vielä miettinyt, mitä minä teen, mutta toiveitakin voi esittää ja antaa vinkkiä siitä, mikä kiinnostaisi.


maanantai 6. toukokuuta 2013

Isoäidinneliöpeitto

Köpiksen neulontakerhossa on tehty viimeisen vuoden aikana kymmeniä peittoja vauvoille. Minäkin innostuin aiheesta sen verran, että tein ison isoäidinneliön ja virkkasin siihen vielä nirkkoreunan. Lankana on käytetty valkoista ja liukuvärjättyä 7 veljeksestä. Lanka on ollut jemmassa jonkin aikaa. Minusta tuo sävy on ihana ja olen onnellinen, että se pääsi nyt arvoiseensa kohteeseen.

torstai 2. toukokuuta 2013

Virkattu French Hot Dog

Yksi retkipäivien kestosuosikki meidän perheessämme ovat nakkipiilot, pølsehornit, baby bitesit tai French hot dogit. Nimitys tulee aina sen mukaan mistä välipalat ostetaan ja mikä on operointikieli sillä hetkellä. Lapseni olivat sen verran kateellisia synttärilahjaksi menneestä herkkukorista, joten lupasin lapsilleni tanskalaisia herkkuja. Olen saanut aikaiseksi kaksi French hot dogia.

Oli yllättävän vaikeaa löytää pullan/sämpylän väristä lankaa. Novitan Miamista löytyy aika hyvä sävy. Lisäksi Novitan Hanko-langasta löytyy sopiva nakin värinen sävy. Nämä langat ovat paksuja, joten nakkien sisällä oleva vanu hieman paistaa läpi.


Tässä blogissa:

Askartelu (66) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (15) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (10) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...