perjantai 27. helmikuuta 2015

Hauskaa pahvilaatikoiden kanssa

Parasta uusien turvaistuinten ostamisessa oli isot pahvilaatikot, jotka saimme leikkeihin. Turvaistuimetkin ovat kyllä hienot, niissä on jopa mukitelineet. Viime viikolla korvapeikko saavutti meidät täällä Australiassakin ja poikani sai antibioottikuurin. Monta päivää meni puolikuntoisena ja olimme kotosalla melko paljon. 

Yleensä en kaipaa ilmastointia asuntoomme, mutta keskipäivällä koti on kyllä ahdistavan kuuma ja hikinen. Varsinkin jos on ollut sateinen ilma ja ilmankosteus on korkealla. Pieni kuumepotilaskin hikoili lakanansa litimäriksi parissa tunnissa. Suomessa on harvoin tällaista ongelmaa,

Askartelimme yhdessä lasten kanssa pahvilaatikoista nukkekodit. Poikani taloon muuttivat turtlesit ja hän kehitti ninjoille vielä kiipeilytelineitä talon seinälle. Tyttäreni talossa asui pieni nukke ja smurffi. Taloa koristeltiin syntymäpäivälahjaksi saaduilla tarroilla. Minä näin taloissa suurta potentiaalia. Vahvat pahvitalot voisi tapetoida ja päällystää. Sitten voisimme askarrella huonekaluja ja saada aikaiseksi mahtavat asumukset.

Lapseni olivat kuitenkin eri mieltä. Vähän ajan päästä poikani talo muuttuikin laivaksi, sen jälkeen junaksi ja sitten taas seuraavaksi asiaksi. Minua kyllä harmitti itseni ja hienoja laatikoiden puolesta. Minä olisin halunnut tehdä lasteni kanssa hienot kierrätysnukkekodit, mutta kyse oli kuitenkin pahvilaatikoista, niin en ryhtynyt määräämään niiden kohtalosta. Oikeastaan tiesin jo etukäteen, että laatikot laitetaan päreiksi ennemmin tai myöhemmin. Pääasia oli, että saimme ajan kulumaan sairastuvalla.

Palaan tähän teemaan joka kerta, kun askartelen lasteni kanssa. Lapset tekevät mitä haluavat, luovuus pääsee valloilleen ja useimmiten lopputuloksena on paperisilppua sekä jonkinlainen paljon teippiä ja/tai liimaa vaatinut taideteos. Sellainen, joka siirretään roskikseen sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. On vaikeaa antaa lasten mielikuvituksen lentää, jos itsellä on mielessä hieno Pinterestistä bongattu askarteluidea, jonka haluaisi toteuttaa oman jälkikasvunsa kanssa. Sitten muistutan itselleni, että mennään nyt lasten eikä Pinterestin ehdoilla. Pääsen toteuttamaan omia askarteluintohimojani joskus myöhemmin, vaikka hieno siitä nukkekodista olisi tullut.




Turtlesien kiipeilytelineet.

perjantai 20. helmikuuta 2015

4-vuotissynttärit

Taas kerran vietetään expat synttäreitä! Onhan niitä tässä tullut vietettyä viimeisten vuosien aikana. Mukavaa, että noin kuuden Australiassa vietetyn viikon jälkeen, me saimme mukavat juhlat aikaiseksi 4-vuotiaalle tyttärelleni. Menossa oli mukana omieni lisäksi neljä suomalaista lasta ja kaksi äitiä.

En leiponut juhliin mitään itse. Tämä tapahtui aivan käytännön syistä. Minulla ei ole täällä mittaa, vatkainta, kulhoa tai leivontavuokaa. Jauhojakaan ei olisi löytynyt kaapista. Lisäksi kodissamme on kaasu-uuni, jonka paisto-ominaisuuksien en halunnut vielä lähteä testaamaan. Muuttokuorma Suomesta saapuu meille huhtikuun alkupuolella, sen jälkeen alan harjoitella leipomista Australiassa.

Yksi vieraistamme toi itse leipomansa suklaakakun, joten aivan ilman kotitekoisia leivonnaisia me emme jääneet. Lasten suosikki taisi olla Ikean pakastelihapullat. Omille lapsilleni maistuu kaikki hyvin cocktailtikkujen kanssa.

Juhlakoristeiden hankkiminen oli hauskaa. Säilytin hyvin kohtuuden ja maltin, vaikka tarjolla olisi ollut vaikka mitä ihanaa. Pinjatasta haaveilin, mutta totesin, että en saa sitä roikkumaan mihinkään. En oikein voi alkaa poraamaan vuokra-asuntomme kattoon sopivaa koukkua.



Virkkasin tyttärelleni kassin langasta, josta minun piti tehdä itselleni hellehattu. Aloitin hatun teon pari kertaa ilman ohjetta, mutta en saanut mittasuhteita oikeiksi. Seuraavaksi minulta on tilattu virkattuja pähkinöitä nälkäiselle pehmokengurulle. Mukana sattuukin olemaan yksi kerä ruskeaa puuvillalankaa.

Käsityövarastonikin seilaavat jossain Suomen ja Australian välissä. Odotan todella paljon, että saan tänne ompelukoneeni, lankoja, kankaita ja askartelutarvikkeita. Tuntuu aivan kohtuuttoman pitkältä ajalta odottaa noin 14 viikkoa omia tavaroita saapuvaksi tänne. Nyt olemme suunnilleen odotuksen puolessa välissä.



torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväterveiset Australiasta!

Täällä sitä ollaan, uusi elämä on aluillansa. Olen keskittynyt enemmän reissublogiini ja muutenkaan aika ei ole riittänyt kovin paljon käsitöihin. Mukana on muutama kerää lankaa, mutta varsinaiset käsityöjemmani saapuvat noin kuukauden kuluttua. Luulen, että siinä vaiheessa pitääkin alkaa virkkaamaan torkkupeittoa talven varalle, muutaman kuukauden päästä voi asunto tuntua viileältä.

Olen oppinut sen, että uudessa maassa minun on paras etsiytyä heti neulovien ihmisten pariin. Kööpenhaminassa neulontakerho toi todella paljon iloa arkeeni samalla tavalla kuin Siperian Martoissa mukana oleminen Suomessa. Olen käynyt kerran täällä Ausseissa neulontakerhossa. Tuntuu, että minulla on ihan oikea harrastus. Kerho tapaa trendikkäässä ravintolassa meren rannalla. Aina silloin pääsen pois rouvakellarista ihmettelemään elämänmenoa rantabaarissa!


Happy Valentine's Day, especially to all my friends from the Danish knit group, from Siperian Martat and from the latest knit group here at Manly Beach, Australia. I think that for me, a knitting club is just the right place to meet new people!

We are slowly getting settled to our lives here in Oz. It's quite different compared to moving inside the EU. Besides the fact that there are 15 000 km from our home country but also with all the bureaucracy. I am a little exhausted from all the things that need to be taken care of and also because everything is new. It takes effort to do ordinary things. But isn't that just where magic happens, outside your comfort zone!

We have had some amazing days at the beach. I have seen the Blue Mountains. I have realized that there are poisonous spiders all over the place and watched how excited surfers are just before they hit the waves. It's February and it's Summer!

Tässä blogissa:

Askartelu (65) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (8) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (2) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (12) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (8) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...