tiistai 17. tammikuuta 2017

Välipalaneulomuksia

Tässä on muutama nopea käsityö viime vuoden lopulta. Sain lankakoristani pari sataa grammaa häviämään, mutta en pystynyt vastustamaan Novitan alennuslankoja, joten mistään lankalaihiksesta ei voi puhua vaan plussan puolella ollaan muutaman kilon verran. 

Varastoistani löytyi Australian Country Spinnersien Turkissa tuottamaa Cleckheaton California-lankaa. Se on 100 % villaa ja olen ostanut sen huovutustarkoituksiin, mutta en päässyt ideani kanssa koskaan toimeenpanoon asti. Nyt neuloin kerästä kolme putkea, jotka ompelin yhteen ja sain korvia sekä otsaa lämmittävän pannan. Minulle tulee siitä mieleen Jane Fondan jumppavideot 1980-luvulta, joten päätin jättää pannan mökkikäyttöön.

Tyttäreni kaipasi pientä kaulahuivia ja muistelin, että minulla on vaaleanpunaista Dropsin Alpaca Boucléa sopivan verran jäljellä. Vaaleanpunaista olikin yllättävän vähän ja yhdistin sen harmaaseen sävyyn samasta langasta. Tietenkin huivin valmistuttua löysin isomman kerän sitä vaaleanpunaista lankaa. Huivin reunus on virkattu puuvillalangasta. Kolmas ja pienin välipalakäsityö on virkattu rintakoru, joka on tehty heijastinlangasta. Se meni joulumuistamiseksi ystävälleni. Kukkasen taakse on ommeltu rintakoruneula.

Tulevan vuoden neulonta- tai virkkaustöitä en ole vielä kovin tarkkaan suunnitellut. Tai ehkä olenkin: aion tehdä vauvanpeittoja Marttojen projektiin ja vielä ehtisin tehdä seuraavaksi pääsiäiseksi Arnen ja Carloksen kirjan mukaisia koristeita vuonna 2014 Islannista ostamistani villalangoista. Toivoisin kovasti, että saisin puuvillalankavarastojani pienemmiksi. Minulle on päätynyt viime vuosituhannen puuvillalankoja sukulaisten kätköistä. Näistä voisi ainakin yrittää tehdä jotakin nukkekotiin sopivaa tai ainakin Barbien vaatetteita. Lisäksin kukkapeitto-ikuisuusprojektini kaipaisi uusia palasia parin vuoden tauon jälkeen. Onhan minulla mielessä myös uusi torkkupeittokin ja haluaisin kokeilla dominoneuletta.

Näillä suunnitelmilla pääsen hyvin tämän käsityövuoden alkuun. Varsinkin kun sormet syyhyävät myös nukkekotiaskartelujen sekä skräppäyksen pariin. En pysty tässä blogissa mitenkään keskittymään vain yhteen aihealueeseen, vaikka aina suositellaan tarkkaa profiloitumista. On niin paljon kaikkea ihanaa, mitä on kiva päästä tekemään itse!


lauantai 14. tammikuuta 2017

Kuvakalenteri 2017


Tässä tulee vielä joululahjapaljastus. Tein kuvakalentereita, joihin yhdistelin ottamiani valokuvia sekä
innostavia mietelauseita. Pientä fotoshoppausta harrastin tarpeen vaatiessa Pixlr Expressin avustuksella. Smartfotolta tilattu kuvapäivyri on mukavan pieni ja pidän sen pahvisista kuvista sekä puisesta jalustasta. Tilasin kalentereita useamman kappaleen jonkun alekampanjan aikana, niin näitä kalentereita sai muutama kaveri minun lisäkseni.

Kuvat ovat pääasiassa Australiassa otettuja, mutta mukaan on päässyt myös muutama Suomessa otettu otos. Kerään Pinterest-tauluun mietelauseita ja sanontoja, joita en halua unohtaa, niin suuria ajatuksia oli helppo kaivaa esiin. Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka pari pientä virhettä eksyikin painokseen mukaan. 

Ja vielä toivotan hyvää alkanutta vuotta, tämä oli vuoden ensimmäinen blogiteksti. Olen näpertänyt niin reippaasti uusien projektien parissa, että aika ei ole riittänyt tekeleideni esittelyyn. Vuonna 2017 on luvassa ainakin neulomista ja virkkaamista, skräppäämistä sekä entisiä aikoja enemmän mineilyä ja nukkekotihommia. Ehkäpä jossain vaiheessa ehdin ottamaan ompelukoneenkin esille. Kuten aina, ideoita on enemmän kuin aikaa.



Tässä blogissa:

Askartelu (65) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (8) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (2) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (12) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (8) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...