torstai 18. heinäkuuta 2013

Tabletin kotelo

Tabletin suojakotelo on yksi kesällä virkkaamistani jutuista. Lanka on ostettu viime kesänä Turusta Käsityö-Elisasta ja unohtui hetkeksi lankakorin uumeniin. Hilos Omegan nylonlangat ovat ihastuttavia meksikolaisia nyörilankoja, joista saa tehtyä mm. kivoja kukkaroita ja käsilaukkuja. Oletin paksun langan olevan tylsää virkattavaa pienehköllä koukulla, mutta lanka kulki liukkaasti ja nyöri pysyi hyvin kasassa. Tämä meni joutaisasti nelosen koukulla. Yksi kerä riitti koteloon. Tähän lankaan liittyviä joululahjaideoita on jo hautumassa.


Olen päässyt käymään kivoissa lankakaupoissa myös tänä kesänä. Tampereella kävin Kerässä, joka sattui olemaan samalla kadulla kuin meidän lounaspaikamme. Aleksanterinkatu oli kaikki, mitä Tampereesta näin, joten tehokasta toimintaa ihan sattumalta.  Kerä on tullut minulle tutuksi blogien kautta, joten oli kiva päästä piipahtamaan.  Itselleni asettamat langanostokiellot taas jäivät kaupan ulkopuolelle.

Kotimatkalla minä kävin myös Kauppakassissa tilaamassa loppuviikon ruoat. Yhden illan pärjää näkkärillä ja pillimaidolla, kun tietää, että aamulla sapuskat tuodaan kotiin. Kolmen tunnin ajomatkalla ehtii miettimään tulevaa ruokalistaa (kun ei siis aja). Palvelu on kuin minulle tehty, kympillä saa ruokaostokset kotiinkuljetettuna. Lisäksi hyviä ja terveellisiä valintoja on helpompi näpytellä virtuaaliseen ostoskoriin kuin uupuneena ja nälkäisenä ihan oikeassa todellisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...