Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isoäidinneliö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isoäidinneliö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. luukku: Isoäidinneliöpeitto

Tein torkkupeiton puuvillalangoista. Isoäidinneliöhin tuli oikeastaan himo, joten peitto syntyi kohtalaisen nopeasti. Ilman muuta rasittavin työvaihe oli satojen langanpätkien päättely, mutta siitäkin selvisin. Kasasin peittoa rivi riviltä, niin palojen yhdistäminen ei tuntunut työläältä. Peitto on viimeisteilty nirkkoreunuksella.

Päävärinä toimii valkoinen, mutta sitä löytyy kahdessa eri sävyssä, jotka vuorottelevat peitossa. Virkkasin palaset yhteen vaaleanpunaisella langalla, joten kumpikin puoli näyttää omanlaiseltaan. Itse pidän enemmän siitä puolesta, jossa näkyy vaaleanpunainen enemmän.

Peitto meni tupaantuliaislahjaksi ikiaikaiselle bestikselleni, johon onneksi on nykyään helppo  pitää yhteyttä päivittäin ja lähetellä viestejä, vaikka olisimme eri maanosissa. Vähän erilaista oli 1990-luvulla, jolloin harrastimme pitkiä lankapuheluita sekä kirjeenvaihtoa, jos emme ehtineet tapaamaan.  Toivottavasti puuvillainen peitto tuo vähän lisälämpöä omakotitaloasumiseen.



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Isoäidinneliöpeitto

Vuoden ensimmäinen ikuisuusprojekti on valmis! Yksi tämän vuoden tavoitteistani valmistui melkoisella vauhdilla tammikuun aikana. Yritän ihan oikeasti pienentää käsityövarastojani ja olen jopa kiertänyt lehtihyllyt kaukaa. Käsityölehdistä ja Pinterestistä löytää koko ajan uusia ideoita, mutta yritän nyt keskittyä edes muutaman vanhemman projektin loppuun saattamiseen.

Peitto on tehty muutama vuosi sitten alennuksesta ostetuista Seitsemän veljestä -langoista. Alunperin ajattelin tehdä langoista neuletakin ja sain kasaan noin kymmenen neliötä. Sitten työ hautauti käsityölaatikkoon pitkäksi ajaksi. Jatkoin neliöiden virkkaamista joulun jälkeen, kun kaipasin helppoa käsityötä samalla kun pohdin seuraavaa työtä. Sitten innostuin ajatuksesta, että tekisin tyynynpäällisiä olkkariin, mutta lopulta päädyin kuitenkin torkkupeittoon. Se onkin ollut käytössä joka ilta. 

This granny square project has taken a few years. First I wanted to make a cardigan for myself but then I forgot about this project for some years. Then I started again and gave up on the old idea because pillow cases for living room started to sound like a better idea. But the end product is a granny square afghan which I absolutely love.






keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Isoäidinneliöitä mekossa

Tämä jämälankamekko on ollut jo kauan valmiina. Valmistuessaan se oli liian suuri tyttärelleni, joten se on jäänyt unohduksiin. Malli on sovellettu siinä mekkoa virkatessa, joten se ei ole ihan täydellinen luomus, mutta aika söpöltähän se näyttää tyttäreni päällä. Yläosa on vielä reilu, joten parhaimmillaan tämä mekko on ehkä parin vuoden päästä tunikana.


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Prinsessat juhannusta viettämässä

Olen viettänyt juhannusta prinsessojen kanssa. Joulupukki toi meille ensimmäisen prinsessan viime talvena ja nyt meillä asustelee jo neljä nukkea. Vielä mahtuisi lisää, kuinkas monta niitä olikaan yhteensä... Animator nuket rentoutuivat takapihalla lomatunnelmissa ja hiukset takkuisina.

Tässä sovituskuvia virkkamistani uusista mekoista. Näitä on todella kiva tehdä ja osa varmasti lähtee maailmalle. Olen kuullut juttua siellä sun täällä prinsessoista, jotka ovat vaatteita vailla. Eiköhän näitä tule virkkailtua vielä lisää. Perimäni isoäidinneliöt innostavat tekemään pieniä vaatteita.

Bella hoitaa orvokkeja.

Jasmin ajelee pyörällä.

Mulan rentoutuu lukemalla hyvää kirjaa.

Uusi isoäidinneliöliivi päällä on hyvä hoitaa kukkia.

Merida odotti rannalle menoa, 
mutta ilma on ollut sateinen ja rantapallokin vuosi heti alusta alkaen.

Merida päätti kuitenkin kiivetä aidan yli ja kuristella naapureiden puolelle.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Isoäidinneliöpeitto

Köpiksen neulontakerhossa on tehty viimeisen vuoden aikana kymmeniä peittoja vauvoille. Minäkin innostuin aiheesta sen verran, että tein ison isoäidinneliön ja virkkasin siihen vielä nirkkoreunan. Lankana on käytetty valkoista ja liukuvärjättyä 7 veljeksestä. Lanka on ollut jemmassa jonkin aikaa. Minusta tuo sävy on ihana ja olen onnellinen, että se pääsi nyt arvoiseensa kohteeseen.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Jonkun toisen keskeneräiset työt

Blogimaailmassa on kiertänyt keskeneräisten töiden haaste. Minä en nyt vain enää muista, kuka haasteen pisti ilmoille. Minä esittelen nyt tarkemmin jonkun toisen keskeneräisiä töitä. Kerroin jo aikaisemmin, että sain mieheni tädiltä kassillisen isoäidinneliöitä. Tarina ei kerro, miten neliöt ovat päätyneet sukulaistädille ja miksi joku on virkannut valtavasti neliöitä ilman, että töitä on saatu päätökseen!

Minä olen tilkuista täpinöissäni ja olenkin usein iltaisin katsellut saalistani ja suunnitellut niille käyttötarkoitusta. Jokainen pala pitää hyödyntää. Suurin osa päätynee vaatteiksi nukeille. Tiedän useammankin vauvanuken ja pienen Disneyn prinsessan, jotka kaipaavat lisää vaatteita tai peittoja. Kerron aikaansaannoksista sitten myöhemmin, kun ideat ovat päässeet toteutukseen asti.

Tilkut on kuvattu yöllä, joten salama on päässyt vääristämään värejä kuvissa. En ole saanut tilaisuutta levittää aarrepussin sisältöä kuvattavaksi päiväsaikaan. Pienet apurini varmasti levittäisivät kokoelman hyvin nopeasti pitkin kämppää.






keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Isoäidinneliömekko

Tässä vielä yksi tekemistäni joululahjoista. Tämä isoäidinneliömekko meni 3-vuotiaalle tytölle. Mekko oli hankala kuvattava ilman mallia. Idean sain jostakin lehdestä muutama kesä sitten. Itse käytin alaosana samettia ja toivon, että lopputulos ei ole liian raskas tai tönkkö.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Isoäidinneliöpipo

Olemme olleet viikon verran reissussa. Kaamea blogideprivaatio. Olen kyllä päässyt lukemaan toisten blogeja iltaisin. Blogeista saa enemmän inspiraatioita kuin lehdistä. Tai lehtiin tulevat ideat on jo nähty jossakin, eivät lehtien tekijätkään ideoitaan ihan tyhjästä keksi.

Eikä nyt siinä mielessä, ettenkö olisi bloggaillut. Olen kirjoittanut reissublogiani, jota tulee Köpiksessä oltaessa päivitettyä harvemmin, sillä siellä elämä siellä on perusarkea ja siitä kirjoittaminen tuntuu välillä itsensä toistamiselta. Reissussa ollessa taas on hauska reflektoida asioita tuoreeltaan ja sitten tekstit saa myöhemmin kopioitua kätevästi valokuvakirjojen sivuille.

Välillä tuntuu turhalta pitää kahta eri blogia, mutta haluan kuitenkin pitää näpertämiset ja reissuelämän edes jossain määrin erillään. Hapsuli sisältää jo nyt kaikenlaisia teemoja, joten en halua sotkea siihen perheeni expat kuvioita, vaikka tuntuu, että joka postauksessa täsmennän, että missä maassa sillä hetkellä oleillaan. Isovanhemmat voivat sitten ikävissään lukea reissublogia.

Mallilla oli vauhti päällä.

Sain reissussa valmiiksi yhden pipon. Aloin tekemään taannoin salaiselta neuleystävältäni saamista langoista (Drops Safran) virkattua lippistä, mutta lanka oli liian ohut siihen ohjeeseen mikä minulla oli, joten päädyin purkamaan työn alun. Nämä langat vain halusivat päätyä isoäidinneliöiksi ja sitä kautta pipoksi. Päättelin 68 lankaa työn nurjalla puolella ja yritän muistaa tulevissa isoäidinneliöissä virkata ainakin osan langanpätkistä työn sisälle..

Isoäidinneliöt olivat Marttojen teemana viime vuonna, mutta minä en ole päässyt niiden kimppuun aikaisemmin. Erilaiset ideat ovat pyörineet päässäni, mutta en ole saanut mitään valmiiksi. Keskeneräisten töiden joukosta löytyy neliöitä, joista osasta pitäisi tulla villapaita ja toisista tyynynpäällinen. En tiedä, mitä niistä sitten loppujen lopuksi tulee. Tällä hetkellä virkkailen erilaisia jäännöskeriä neliöiksi. Niistä voisi tulla päiväpeitto joko nuken sänkyyn tai tyttäreni sänkyyn.

Olen nähnyt täällä Ebeltoftissa kaksi pientä viehttävää lankakauppaa, joihin olisin halunnut mennä ostoksille. Tiesin, että lasteni kanssa lankaostosten tekemisestä ei tulisi yhtään mitään, joten menin ensimmäisen kerran vain liikkeiden ohitse. Sitten sain voimaa pysyä lankalaihiksessani ja jatkaa nykyisten varastojeni pienentämistä.

Epätarkat otokset kuvaavat tilannetta parhaiten.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kantokoppa pienelle nukelle

Esikoiseni sai reissuun mukaan pienen poikanuken, sillä Baby Born nukkea emme olisi saaneet enää mahdutettua matkalaukkuihimme. Vauvanuken hoitoinnostus vaihtelee päivittäin, mutta aika usein vauvanukelle tehdään samoja juttuja kuin mitä vanhemmat siskolle.

Lauri rakastaa kasseja, pusseja ja laukkuja. Siskon rintarepusta puhutaan usein ja välillä nukke pääsee paidan sisälle "rintareppuun". Rintarepun tekeminen nukelle on mietintämyssyssä. Se vaatisi kaavat ja ompelukoneen käyttöä. Nyt päätin tehdä pedin pienelle nukelle, jolle esikoiseni on antanut saman nimen kuin mitä hänen isällään on.

Pohja on tehty 2x2 isoäidinneliöstä. Pohjan kovikkeena on pahvia. Tein ensin pohjan ja virkkasin sen ympärille reunat. Yksi isoäidinneliö on kiinnitetty reunoihin kiinni. Kahvoiksi virkkasin pari putkea. Tein kopasta tarkoitukselle löysän, että 2-vuotias saa nuken helposti sisälle.

Viime päivien teema on ollut matkustaa vauvanuken kanssa eri paikkoihin. Poikani sisäpyörä on välillä pyörä ja välillä juna. Kantokoppa ja vauva otetaan mukaan. Samoin on tärkeää pakata mukaan vauvalle tuttipullo, ruokaa ja lelu. Sitten vaan reissuun!


Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4) haasteet (18)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...