torstai 2. tammikuuta 2014

Suunnitelmia vuodelle 2014

Onnellista uutta vuotta 2014!

Vuosi 2014 saa olla blogissani keskeneräisyyksien vuosi tai ikuisuusprojektien valmiiksi tekemisen vuosi. Suuri osa ikuisuusprojekteistani vielä hautuu ajatuksen tasolla, mutta materiaalit ovat jo hankittuna. Uusia ideoita tulee koko ajan niin paljon, että vanhat jäävät jalkoihin ja aikaa tuntuu olevan koko ajan vähemmän käsityöharrastuksille!

Vuosi sitten listasin blogiini nämä asiat tavoitteeksi vuodelle 2013 ja kuinkas sitten kävikään?
 
* Saada valmiiksi jokin ristipistotyö.
Ikuisuusprojektini on kyllä edistynyt, mutta se ei ole valmis. 
 
* Kuluttaa loppuun tämän hetkiset matonkudevarastot.
Neuloin ainaoikein-neuleella kylppärin maton, jota en ole vielä blogissani esitellyt. Osa varastoista on kulutettu, mutta uutta kudetta on tullut hankittua kilon verran, sillä minulta toivottiin mustaa neulottua kylppärin mattoa joululahjaksi, mutta en ehtinyt edes aloittaa työtä jouluksi 2013.


 
* Neuloa pojalleni Nukkumatti.
Ajattelin tehdä Arnen ja Carloksen ohjeen mukaan nuken, josta tulisi Nukkumatti, mutta tätä projektia en enää edes muistanut.
 
* Tehdä jotakin Mekkotehdas-kirjasta.
Tämäkin jäi tekemättä, mutta ystäväni ompeli tyttärelleni Mekkotehdas-mekon, niin eikö se kelpaisi...
 
* Ommella itsellenikin jotakin.
Ompelin vuonna 2013 todella vähän ja itselleni ei tullut tehtyä mitään. Eli se siitäkin.

Uudenvuodenlupaukset ovat siis tehty rikottaviksi? Pitää oikein miettiä, mitä käsityötavoitteita asetan itselleni täksi vuodeksi. To do -lista on kovin pitkä. Suurin tavoitteeni on saada tarvikevarastot pienemmiksi. Vuoden 2014 vietän kokonaan Suomessa, niin kotoota löytyvien jemmojen hyödyntäminen on helpompaa.

Vuoden 2014 tavoitteet:
* Kuluttaa loppuun tämän hetkiset matonkudevarastot. Tämä tavoite siis jo vuodelta 2013.
* Tehdä roolivaate pojalleni.
* Päiväpeitto tyttäreni sänkyyn
* Jatkaa Arne ja Carlos päiväpeittoa, mutta en haaveile vielä sen valmiiksi saattamisesta.
* Ommella ja neuloa tyynynpäällisiä olkkariin
* Neuloa tai virkata hame. Langat on jo hankittuna, sillä ensimmäinen hame, jonka virkkasin, on mielestäni todella kiva.
* Tehdä valmiiksi yksi isoäidinneliö-projekti (lankana Seitsemän veljestä). Alunperin ajattelin tehdä itselleni neuletakin noin vuonna 2010, sen jälkeen torkkupeiton ja tällä hetkellä ajatuksissani on, että kyseisistä langoista tulee tyynynpäällisiä.

Ja pitäisikö viimeinen kohta olla, että SAATTAA PÄÄTÖKSEEN  edes yksi näistä tavoitteista? Näissä on jo sen verran hommaa, että koko vuosi kuluisi helposti näiden projektien parissa. Katsotaan sitten vuoden päästä, mitä näistä on toteutettu!



2 kommenttia:

  1. Pitäiskös pistää haaste päälle tsemppaukseks ja katsoa kuinka paljon suunnitelmat vuodessa etenee? Palkinto voi olla esim. vanha kunnon donitsi tai sit jotain muuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari projektia alkaa jo olla blogipostausta vaille valmiit! Siis KAKSI donitsia mulle, kiitos!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (7) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (5) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...