lauantai 13. helmikuuta 2016

Matkalla Melbourneen

Kesäloman päätteeksi teimme automatkan Melbourneen, Great Ocean Roadille ja 12 Apostolin luokse. Autossa tuli istuttua 2500 kilometriä viiden päivän aikana. Ihana upea reissu, kerron siitä lisää myöhemmin.

Kristoff ja Elsa pääsivät matkalle mukaan sekä uusi käsityöpussukkani. Kristoffin paitaan on liimattu reippaasta käytöksestä saatuja tarroja. Kovin reippaita olivat Elsa ja Kristoff molemmat, mutta myös omat lapseni. Jälkikasvuni muistaa matkasta todennäköisesti trampoliinin, joka oli meidän reissukotimme pihalla sekä kivat lastenohjelmat, joita oli ladattu tabletille. Pääasia kuitenkin, että takapenkkiläiset pysyivät melko tyytyväisinä.

Ajoimme suurimman osan matkasta moottoritietä pitkin, jossa maisemat olivat kohtalaisen samanlaiset noin 800 kilometriä. Tie oli mukavan suora, joten pystyin hyvin virkkaamaan autossa. Mutkittelevilla vuoristoteillä esimerkiksi Blue Mountainsilla pystyn lähinnä pidättelemään oksennusta. Lapset ovat valitelleet, kun Elsalta ja Kristoffilta puuttuvat uikkarit. Räikeät retrolangat sopivat hyvin kesäasuihin.

Uikkarit valmistuivat pari viikko matkan jälkeen. Bikinien alaosa vaatii vielä kehittelyä.  Anna on muuttamassa meille piakkoin, joten pääsen todennäköisesti tekemään toisenkin tyttöjen uima-asun. Uikkareissa ja shortseissa on pienet nepparit, jotka auttavat vaatteiden pukemisessa. Nappien ompelu on minusta tylsää hommaa ja monta kertaa viimeistely jää roikkumaan. Laatikoissa taitaa olla tälläkin hetkellä lojua pari virkattua nukenmekkoa, jotka kaipaavat nappeja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...