maanantai 28. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti ja minimaailmat


Työväenopisto, mikä mahtava keksintö! Olen viimeksi käyttänyt työväenopiston palveluja vielä lapsuudenkodissa asuessani noin 20 vuotta sitten. En ainakaan muista olleeni kursseilla Helsingissä asuessani. Muutaman kerran olen yrittänyt, mutta olen jäänyt varasijalle.

Kun luin kurssikuvauksen Keijujen ja tonttujen minipuutarhoista, innostuin heti ajatuksesta. Minä haaveilen minimaailmoista, mutta en saa tehtyä muuta kuin lisättyä kuvia Pinterest tauluihini. Tämä kurssi oli kuin tehty vain minua varten! Tarkoituksena oli rakentaa minimaailmoja kahvikuppeihin tai kukkaruukkuihin. Tarjolla oli kaikenlaista kierrätysmateriaalia ja lisäksi jokainen kurssilainen toi mukanaan omia miniaarteitaan.

Hauskinta kurssilla oli innostus ja onnistumisen kokemukset. Käsityöluokka oli täynnä samasta aiheesta kiinnostuneita naisia ja oli todella kivaa nähdä mitä muut saivat aikaan. Kurssin aikana syntyi noin sata uutta ideaa, joita haluaisin toteuttaa. Lisäksi oli ihanaa saada 16 oppituntia aikaa askarteluun! Vuoden ajasta johtuen keskityin pääasiassa tonttuihin.

Kuvassa on yksi tuotoksistani. Pohjana toimii puunpalanen, jonka päälle on liimattu vanhoja joulukoristeita ja luonnonmateriaaleja, jotka osti Lidlistä pari viikkoa sitten. Tuohiympyrästä kurkistaa vielä pikkumurmeli, joka on löytynyt yllätysmunasta. Kynttilän olen koonnut itse ja asetellut sen pukin käteen.

Pieniä asetelmia voisi hioa lähes ikuisesti ja lisäillä niihin pieniä yksityiskohtia. Aloitin kurssilla usean työn, joista suurin osa on vielä kesken. Jokin pieni asia on jäänyt vielä uupumaan, joka on kuitenkin tärkeä kokonaisuuden kannalta. Innostusta ja materiaaleja löytyy vielä sen verran paljon, että kävin ostamassa mm. minisahan ja 30 pötköä kuumaliimaa tulevien sessioiden varalle. 

Vihdoin vietämme ensimmäistä adventtia ja joulun ajan tunnelmasta pääsee jo nauttimaan. Blogissani on tänäkin vuonna joulukalenteri, jonka luukuista paljastuu esimerkiksi muutama minikurssin tuotos, kunhan saan ne viimeisteltyä. Säätila Helsingissä näyttää pieniä talven merkkejä. Let it snow!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...