sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Muffineja (ei kuppikakkuja)

Olen törmännyt muutamassa lehdessä kuppikakkujen ohjeeseen. Se kuulostaa typerältä käännökseltä ja hieman googlailtuani, niin huomasin, että kuppikakkujen ohjeita löytyy netistä. Välillä käytetään muffineja ja kuppikakkuja sekaisin ja joku oli sitä mieltä, että niillä on ero.

No, vaikka minä kuorruttaisinkin muffininit, niin pysykööt ne muffineina. Cupcakesit ovat kyllä muodissa, joten ehkä tuo kuppikakku tulee sitten sieltä. Onko tylsempää tehkä muffineja kun kuppikakkuja?

Tein muffinit Valion ohjeella Parasta pääsiäispöytään -vihkosta Cupcaket (kuppikakut) ja toisen satsin Myllyn Paras -sivuilta Mustikkamuffinit. Kuorrutin molemmat leivonnaiset cupcakes-ohjeen kuorrutteella eli Valion maustettua rahkaa ja tomusokeria.


Ylemmässä kuvassa ei näy pääsiäisteemaiset muffinivuoat. Ne eivät valmiissa leivonnaisessa juurikaan tule esille, jos leivonnainen on rasvainen tai tumma. Käytin silikonivuokia apuna sopivan muodon aikaansaamiseksi. Yleensä minun tekemäni muffinit leviävät, kun ne laittaa vuokaan. Usein pitää laittaa kaksi paperivuokaa päällekkäin tai muuten taikina valuu. Silikonivuokien avulla muffinit saivat kauniimman muodon. Laitoin paperivuoan silikonivuoan sisälle ja leivonnaisesta tuli ryhdikkäämpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...