keskiviikko 25. syyskuuta 2013

SNY syksy 2013: Eihän vielä ole edes lokakuu!

Eilen posti toi yllätyksen. Lapseni saivat postia Neulelandiasta. Avasin kirjeen, kun lapseni nukkuivat ja päätin, että tutustumme sisältöön paremmin yhdessä. Tänään piti hieraista silmiä postilaatikolla, sillä siellä odotti toinen kirje salaiselta ystävältäni! Wau ja kiitos!

Ensimmäinen lähetys oli suunnattu lapsilleni. He saivat värikynät ja paperia, joiden kanssa heitä kannustettiin ryhtymään neulesuunnittelijoiksi. Lisäksi paketissa oli xylitolpastilleja ja purkkaa sekä puuhavihkot. Tyttäreni avasi pastilliaskin omatoimisesti ja molemmat ryhtyivät piirustushommiin.

Toinen lähetys sopi täydellisesti tähän koleaan syyskuiseen päivään. Iltapäivällä täällä satoi hetken verran lunta! Lapseni saivat ihastutttavat villasukat. Kiitos todella paljon! Sukat olivat juuri sopivat, mukavasti kasvuvaraa, mutta ne voi kuitenkin ottaa heti käyttöön. Ja varret ovat mukavan pitkät. 

Kiitos viikon piristyksestä! Lapsistani on maailman parasta saada omaa postia ja tietenkin myös yllätyksiä. He muistuttivat minua, että uudet sukat täytyy nimikoida päiväkotia varten.






8 kommenttia:

  1. Annoin itseni ymmärtää, ettet neulo sukkia? Tytön sukat saa pysymään jalassa kuminauhalla varressa, koska ovat aika reilua mallia...kasvunvaraa todellakin on! Toisaalta, paksummatkin sukat mahtuvat nyt alle. Onpa hauskat tunnelmat, taitaa olla matematiikan oppitunti menossa, jakolasku? Sulle, mulle...näiden pastillien kanssa? Muu materiaali on mukana, että saa vapaasti tuunata jotakin ja lisää tuunattavaa saattaa tulla lokakuussa...hys, hys... t. SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein olet asian tulkinnut, sukkia ei tule neulottua!

      Poista
  2. Olet saanut kyllä tosi kivaa postia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja sattui vielä niin sopivasti siihen lumisadapäivään!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Todellakin, lapset ovat innoissaan uusista piirrustusvälineistä.

      Poista
  4. Siis aivan ihania lähetyksiä on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Minusta on ihanaa, että sny huomioi lapsiani näin mukavalla tavalla.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (8) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (6) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...