perjantai 19. joulukuuta 2014

19. luukku: Heijastinkukkia

Joulukuun kahdeksantena päivänä kerrottiin uutisissa surullisia lukuja päivän aikana sattuneista päälleajoista. On pimeää ja ilman heijastinta on vaikeaa nähdä jalankulkijoita. Siitäpä muistuikin mieleeni virkkaamani heijastinkukat, jotka minun on ollut tarkoitus pistää maailmalle kunhan vain sain niihin ommeltua neulat kiinni.

Yksi meni joululahjaksi kampaajalleni. Tanskassa asuessani meni muutama vuosi kun en päässyt käymään hänen luonaan, mutta palattuamme kotiin, sain taas omat hiukseni takaisin. Hyvä ja luotettava kampaaja on kullan arvoinen! Nyt meillä on taas edessä tilapäinen muutto ja en tiedä mitä hiuksilleni tapahtuu sen vuoden aikana, kun luottokampaaja on liian pitkän matkan päässä minusta.

Punaiset kukat on tehty heijastavasta langasta ja vasemmanpuoleiseen olen vielä ommellut ihan oikeaa heijastinlankaa lisäksi, että ruusukkeen avulla erottuisi paremmin. Samoin myös alarivin kiemurassa on mukana heijastinlankaa, koska itse lanka on heijastamatonta villaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...