lauantai 20. joulukuuta 2014

20. luukku: Lämmin puolukkajuoma

Unelmien talo & koti 11/2014 -lehdestä löytyi puolukkajuoman ohje. Oli hauskaa, kun lokakuun puolella lehti kehoitti keittämään kauden ensimmäiset glögit! Minä innostuin ja kokeilin ohjetta ensimmäisen kerran ja marraskuun alussa. Puolukoita löytyy pakastimesta sen verran, että tätä juomaa on helppo keitellä pimeiden iltojen iloksi.



Lämmin puolukkajuoma

200 g puolukoita
1 l vettä
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 appelsiinin mehu
1/4 appelsiinin kuoresta
1 kanelitanko
3 tähtianista


Laita kattilaan vesi, puolukat ja sokerit.
Purista joukkoon appelsiinin mehu.
Lisää joukkoon mausteet ja pesty appelsiininkuori.

Kiehauta ja anna makuuntua noin tunnin.
Kuumenna ja laimenna kuumalla vedellä.


Minä maustoin ohjeen kaapista löytyneellä glögimausteella, joka sisälsi myös kuivattua appelsiininkuorta. Juomasta tuli todella maukas ja reilun tunnin maustumisen jälkeen juoma oli sopivaa sellaisenaan eikä sitä tarvinnut laimentaa. Toisin sanoen juoman maustumiseen voisi antaa hieman pidemmänkin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...