lauantai 3. joulukuuta 2016

3. luukku: Soodataikinakoristeet

Soodataikinan teko on pyörinyt mielessä viime kesästä asti, sillä kesämökin ruokakaapissa on pyörinyt muutaman vuoden iso pakkaus soodaa, jonka parhaat päivät ovat jo menneet.  Lisäksi tein kotona maustekaapin inventaariota ja totesin, että minulta löytyy jouluisia mausteita kaikista niistä maista ostettuna, joissa olen viime vuosina asunut. Jäljelle jääneistä aineksista keittää vielä muutamat glögit tai chait, vaikka neilikkaa, kanelia, tähtianista ja kardemummaa kului näitä koristeita tehdessä.

Keittelin soodataikinan ohjeiden mukaan (esim. Ruususuu_ja_huvikumpu -blogista), annoin jäähtyä ja kaulitsin noin sentin paksuiseksi. Tein piparimuotilla kukkia ja sydämiä. Sitten pistelin taikinaan kokonaisia mausteita ja paistoin uunissa 70 asteessa reilun tunnin verran. Jätin koristeet vielä jälkilämpöön paistumaan. Koristeet vaativat vielä hetken ilmakuivausta pystyasennossa, niin pohjapuolikin kovettui lopullisesti.

Rakastan jouluisten mausteiden tuoksua, näistä koristeista tuli ihania!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (66) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (9) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (64) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (15) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (10) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...