sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Don't quit your day job...

Olen haaveillut hienosta jouluseimestä useamman vuoden ajan. Minulla on mini nativity scene, jonka olen ostanut noin 15 vuotta sitten maailman suurimmasta joulukaupasta Bronner's Christmas Wonderlandistä, joka sijaitsee Frankenmuthissa, Michiganissa. Hahmot ovat 1,5cm korkeita ja mitään kovin näyttävää asetelmaa niistä ei saa aikaiseksi.

Olisi kiva tehdä jouluasetelma itse, mutta haluaisin sen myös olevan hieno. Näiden kahden asian välillä voi olla pieni ristiriita. Sieluni silmillä näen kauniit huovutetut hahmot jouluseimessäni, mutta en usko, että saisin aikaiseksi toivomaani lopputulosta, jollei sitten Novita-lehti julkaise jonain vuonna idiottivarmaa ohjetta huovutettujen jouluseimen hahmojen tekoon.

Tästä päästään hiljalleen aiheeseen. Eli noihin rumiin itse maalattuihin kuusenkoristeisiin. Askartelukaupassa oli kivoja puisia hahmoja jouluseimeen, jotka sitten jokainen voi maalata itse haluamallaan tavalla. En ole maalannut mitään aikoihin, en edes asuntoni seinää, joten jätin tuon setin ostamatta. Tuntui liian arvokkaalta sijoitukselta laittaa rahaa puuhahmoihin ja maaleihin, kun lopputuloksesta ei olisi mitään takeita.

Täällä pn myynnissä paljon erilaisia valkoisia kipsisiä jouluesineitä, joissa tulee värit mukana ja  on tarkoitus maalata itse. Päätin testata omia taiteilijan kykyjäni tälläisellä pari euroa maksaneella kuusenkoristesetillä. Totuushan siinä paljastui, koristeista tuli aivan hirveitä. Ne näyttävät jopa tuossa kuvassa paremmilta kuin luonnossa.

Hyvä lopputulos olisi vaatinut ohuemman pensselin kuin mitä pakkauksen mukana tuli ja ehkä paremmat taiteilijan lahjat. Maalaaminen oli ihan hauskaa hommaa, mutta jo tuossa vaiheessa hieman nauratti lopputulos, mutta eihän sitä aina voi onnistua.


Jatkan edelleen haaveilua hienosta seimestä. Noin 150 eurolla saisi Medusa-Copenhageninn ihastuttavan seimiasetelman, mutta tuolla hinnalla jää pyhä perhe ja hieno kameli kauppaan. Medusa-Copenhagenilla on muutenkin aivan ihania tuotteita.

Yhdessä Tivolin lahjatavaraliikkeessä näin hienot kolme viisasta tietäjää, jotka olivat pastillinsävyisiä ja kimaltelevia, mutta olisi vaikeaa jälkikäteen löytää muut hahmot, jotka sopisivat tietäjien kanssa samaan seimeen.

Ehkä siis pitäisi kirjoittaa Novitalle ja toivoa huovutusohjetta.

Linkkejä, 
jotka aukeavat tämän sivun päälle, jollet klikkaa aukeamaan uuteen välilehteen tai ikkunaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...