tiistai 21. joulukuuta 2010

Joululeipä leipäkoneella

Nyt olen taas kotona ja omassa keittiössä, pitää ottaa hyöty irti mukavista kokkailuolosuhteista. Olen monta vuotta miettinyt, että olisi mukavaa tehdä joululeipää itse ja viedä vastapaistettua leipää ystäville ja sukulaisille jouluna. 

Haaveeksi tämä on jäänyt ainakin vielä toistaiseksi, mutta leipäkoneen avulla homma olisi helppo toteuttaa, kunhan vain saisi herkullisen leivän aikaiseksi. Löysin Myllyn Paras -sivuilta joululeivän ohjeen, jonka voi tehdä myös leipäkoneella.

Myllyn Paras joululeipä (ohje)

Leipä on tehty muuten ohjeen mukaan, paitsi kaapista ei sattunut löytymään fenkolia, joten taikina jäi ilman sitä. Ohje antaa valinnan varaa tiettyjen ainesosien kanssa, joista minä käytin  piimää ja porkkanaraastetta.

Leipä onnistui hyvin, rakenne oli juuri sopivaa. Leipä oli hyvän makuinen, mutta ei ollenkaan makea. Seuraavalla kerralla kokeilen soveltaa ohjetta omenamehun ja omenaraasteen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...