tiistai 5. helmikuuta 2013

New Blog Love -tunnustus

Sain Virkkausta ja värkkäystä -blogista New Blog Love -tunnustuksen, kiitos! Tämä on ensimmäinen tunnustus blogilleni ja se tietenkin ilahdutti minua kovasti. Samalla myös tervetuloa mukaan uudet lukijat! Toivottavasti viihdytte blogini parissa.

Ensi kuussa tulee kolme vuotta bloggaamista täyteen. Käsityöt ja näpertäminen sekä niistä bloggaaminen ovat vienet mennessään. Kärsin runsaudenpulasta, sillä tykkään neuloa, virkata, tehdä ristopistoja, ommella, leipoa, laittaa ruokaa, askarrella sekä skräpätä. Lelujen maailma tarjoaa myös houkutuksia esimerkiksi nukkekodit ja (Disney Animator) nuket kiinnostavat.


Seuraan mielelläni myös muiden blogeja. Lukulistassani on tällä hetkellä on noin 160 blogia. Koko ajan tulee uusia ideoita, joita olisi hauska päästä toteuttamaanm, kunhan vaan ehtisi.

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville mahtaville blogeille:



New Blog Love -tunnustuksen ohjeet:


  • Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
  • Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
  • Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.
  • 3 kommenttia:

    Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

    Tässä blogissa:

    Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

    Blogiarkisto

    Tietoja minusta

    LinkWithin

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...