sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Meillä vietetään lapsuuden kesää

Minun lapsilleni tämä kesä on varmasti yksi sellainen ikimuistoinen lapsuuden kesä, jolloin on saanut tehdä kaikkea kivaa sukulaisten kanssa. Olemme mökkeilleet ahkerasti eri sukulaisten luona. Niin paljon, että minua on vaivannut pieni lomastressi. Onneksi ne unohtuivat Saimaalla. Varikkopysähdykset kotona ovat yleensä noin vuorokauden mittaisia ja silloin pesukone joutuu koetukselle.

Isosiskoni vanha keinuhevonen.

Sukulaisten luona lapset leikkivät aidoilla retroleluilla. Vinttien kätköistä ja heitteillä olevista leikkimökeistä kaivetaan esille aarteita. Mummin mökin vintiltä pari leluja muutti meidän mukana kaupunkiin. Vanha keinuhevonen vaatii hieman entisöintiä, mutta olisi juuri nyt sopiva lasteni leikkeihin.

Lisäksi Helsinkiin kuljetettiin serkkuni vanha, todennäköisesti 1970-luvulla ostettu nukkekoti. Muistan olleeni kateellinen serkulleni hänen nukkekotinsa takapuolesta. Sehän on todella hieno. Kuten muissakin blogeissa on todettu (esim. Pientä pintaremonttia), Lundbyn vuosimallin jäljittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Oletan, että tämä on Lundby, mutta en ole siitäkään ihan varma. En ole aivan tämän näköiseen taloon pikaisella googlailulla törmännyt. Sähköt vaikuttaisivat ainakin kiemurtelevat lundbymaisesti.

Tämä nukkekoti pääsee lasteni leikkeihin. Oman Lundbyni aion pitää omissa leikkeissäni ja varustella sitä paremmaksi joskus, kun ehdin. Äidin oma nukkekoti on tietenkin aiheuttanut lapsissani kateutta. Viimeisten kuukausien aikana leikit ovat alkaneet sujua Peppi Pitkätossun talon kanssa, joten nyt he saavat myös Lundbyn. Vanhat muoviset huonekalut taidan vielä pääasiassa pelastaa ja antaa käyttöön vasta myöhemmin.

Talo takaa.

Talo edestä.

Ikkunatkin aukeavat.





4 kommenttia:

  1. Ihania leluihanuuksia! Itse olin kans pienenä kade kavereille, joilla oli Lundby-nukkekoti. Olisin niiiin tykännyt siitä. Ehkä vielä joskus hankin jonkunlaisen nukkekodin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä seuraan muutamia nukkekotiblogeja ja niitä katsellessa aina mietin, että jonain päivänä mäkin... Ainakin ostan jotain lisävarustetta omaani.

      Poista
  2. Mahtavia leluja! Todella huikea Lundby-nukkekoti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa tehdä "kirppislöytöjä" sukulaisten jemmoista!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...