tiistai 8. huhtikuuta 2014

Islannissa 1/2

Kävin maaliskuussa Islannissa. Golden Circle -kierroksella näkee Islannin tärpit mukavasti yhden päivän aikana. Matkanjärjestäjiä on monia, itse kävin Sternan retkellä. Kiersimme nähtävyyksiä 10 hengen seurueessa pikkubussilla. Paikallisoppaamme oli hauska kaveri, joka laajensi myös tietämystämme Islannista.

Matka sujui mukavasti pienessä ryhmässä ja olinkin tyytyväinen, että olin hotellin suosituksesta valinnut pienen matkanjärjestäjän. Tunnelma olisi ollut erilainen, jos seurueessa olisi ollut täysi bussilastillinen väkeä. Kävimme Thingvellirissä, jossa viikinkiparlamentti on kokoontunut entisaikaan. Näimme Gullfoss vesiputouksen ja Strokkur geysiirin sekä Islannin hevosia ja paljon muuta.

Golden Circle -kiertueella oppaamme kertoi myös elokuvista, joita on viime vuosina kuvattu Islannissa: Walter Mittyn ihmeellinen elämä, Oblivion ja Noah. Hauskana yksityiskohtana opimme, että viimeinen yhteiskuva Tom Cruisesta ja Katie Holmesista on otettu Islannissa.

Talouden romahduksen ja tuhkapilven jälkeen turistit ovat löytäneet Islannin enkä kyllä yhtään ihmettele tätä. Islanti tarjoaa paljon kaikkea mielenkiintoista ja toivonkin, että pääsen joskus sinne vielä uudestaan paremmalla ajalla. En ehtinyt edes Blue Lagooniin! Hotelli Odinsvessa voisin majottua vielä uudelleenkin. Se on mukava hotelli hyvällä paikalla. Reykjavikin kuuluisin tai suosituin ruoka on paikallinen hodari, joka jäi myös kokematta. Seafood Grill oli kyllä erinomainen, joten pärjäsin ilman nakkimakkaraa, mutta tietenkin tämä jäi kaivelemaan.

I went to Iceland and had one day there to spend as a tourist. I went on a Golden Circle tour and experienced some of the highlights of Iceland.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...