lauantai 16. toukokuuta 2015

Neulottu pipo

Winter is coming, kuten Game of Thronesissa sanotaan ja tämä pitää paikkansa myös täällä Sydneyssä. Pari viikkoa sitten riehuneen myrskyn jälkeen en enää tiedä mitä odottaa tulevalta talvelta. Myrsky oli poikkeuksellisen voimakas, mutta en voi luottaa siihen, etteikö vastaavaa olisi vielä mahdollisesti tulossa.

Pyysin anoppia postittamaan minun haisaappaani ja lasten fleecevuorilliset sadevaatteet. Toivottavasti ne löytävät perille asti. Minulla on aina jonkin verran kotivaraa kaapeissa ja on todella tärkeää pitää näin jatkossakin. Rankkasade, sähkökatkos tai kova tuuli voi tehdä kauppareissuista yllättävän hankalan. Pitää olla varautunut kaikenlaiseen.

Otin puikoille jemmalankoja ja tein pojalleni pipon. Hänen mielestään oranssi tupsu teki piposta todella hienon. Minun mielestäni tupsujen teko on yllättävän vaikeaa. Muistan tämän jo lapsuudestani. Nyt onnistuin toisella yrittämällä saamaan pyöreähkön tupsun. Ei minua varsinaisesti haittaa, jos talvikamat jäävät käyttämättä, mutta parempi että on lämmintä päälle pantavaa tarjolla.

Suomalaisena olen vaan tottunut siihen, että sisällä on lämmin ja ulos mennessä pukeudutaan vallitsevan sään mukaan. Erityisen vaikea on kestää kylmyyttä ja kosteutta sisätiloissa. Jos sataa paljon, pyykkejä ei yksinkertaisesti saa kuivaksi ilman kuivausrumpua. Vaatteet ovat kosteita monta päivää ja homehtuvat helposti. Hyvin rakennetut ja homeettomat talot ovat jotakin mistä olen omassa maassani kovin ylpeä ja tyytyväinen. Lisäksi minusta on hienoa, että Suomessa kuuma ja kylmä vesi tulevat samasta hanasta ja suihkussa ollessani lämmintä vettä tulee pitkän aikaa ihan tasaisen lämpimästi. Muistan vieläkin, miten innoissaan isäni oli siitä, kun 1980-luvulla meidän kotiimme asennettiin vipuhanat.

Huomaan myös, että minulla on vahva malli siitä, millä tavalla vaatteita pitäisi lisäillä syksyn tullen. Täällä monet käyttävät shortseja ja toppaliiviä, mikä minusta tuntuu ihan hassulta, sillä minun skeemojen mukaan pitäisi ensi laittaa pitkät housut jalkaan. Kerron jäyhälle suomalaiselle minussa itsessäni, että anna ihmisten pukeutua miten he haluavat. Heidän ei tarvitse varautua pakkaskeleihin. Untaliivi on ihan jees + 15 asteen kelissä. Ehkä minunkin pitäisi kokeilla. Tai en nyt sentään, kyllä sitä jaloille tulisi kylmä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...