perjantai 30. lokakuuta 2015

Lyhtyjä Halloweeniksi

Jälleen kerran Pinterestissä surffailun tuloksena tajusin, että minulta löytyy mukavasti materiaaleja yksinkertaiseen Halloween askarteluun. Poikani synttäreiltä jäi yli oranssia kreppipaperia, jota liimasimme lasipurkkien ympärille. Leikkasin mustasta tarrahuovasta kurpitsanaamaan tarvittavia osia. Sivuhuomiona on jälleen pakko mainita, että minä rakastan tarrahuopaa. Ilman sitä olisi nykyään vaikea tulla toimeen.


On hieman surullista, että tänä vuonna jää oikea kurpitsalyhty tekemättä, mutta en halua helteillä nopeasti mätänevää kurpitsanraatoa houkuttelemaan paikallista faunaa meidän parvekkeellemme. Sitä paitsi lyhdyssä on hyvin paljon enemmän tunnelmaa, jos on kasvattanut sen (ystävien avustuksella) alusta asti itse.

Onneksi markkinamiehet ovat keksineet hyvin moninaisia vaihtoehtoja Halloween koristeille aitojen kurpitsalyhtyjen lisäksi. On ollut hyvin vaikea pysyä kohtuudessa, esimerkiksi puhallettavaa kurpitsaa en kyennyt vastustamaan. Se on niin kätevä säilyttää ne 50 viikkoa vuoden aikana, jolloin sitä ei tarvitse. Onneksi olemme menossa Halloween juhliin, joten jonkin verran krääsää sain ostaa ihan luvan kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...