keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kaunis blogi -tunnustus

Sain Virkkuuskoukulta tunnustuksen. Kiitos paljon! Tässä olikin vähän aivojumppaa. Piti miettiä, mitä haluan itsestäni paljastaa  ja sitten vielä kenelle laitan tunnustuksen eteenpäin. En tiedä kumpi oli haasteellisempaa.




Tunnustuksen säännöt ovat: Pitää kertoa itsestään kahdeksan paljastavaa asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogin pitäjälle. Lisäksi tulee kopioida ylläoleva kuvasymboli.

  1. Rakastan kirppareita. Täällä Köpiksessä on ihan parhaat kirpparit.
  2. Ginhams Girls olivat lempipaperinukkeni lapsena. Aluksi jouduin ihailemaan siskoni ja serkkuni paperinukkeja, mutta perin ainakin toiset niistä omiin leikkeihini. Uskomatonta, että nämä paperinuket löytyvät nykyään netistä (kts. linkki). Pitäisi tulostaa uudet versiot joku kerta, vaikka alkuperäisetkin ovat vielä tallessa. Vierailua isoäidin luo minulla ei ole koskaan ollutkaan.
  3. Kierrätysompelemisessa ja -askartelussa on se paha puoli, että yhä harvemman asian raskiin laittaa roskiin, jos vaan osaa kuvitella, että joskus voisi hyödyntää sitä johonkin. Kaapeissa kierii siis kaikenlaista materiaalia. Enemmän kuin mitä ehtii tekemään.
  4. Kirjoitan todella paljon tekstareita ja sen vuoksi en ole halunnut siirtyä pelkkään kosketusnäyttöpuhelimeen. Näppäimistöllä homma sujuu kätevästi.
  5. Haaveilen saumurista.
  6. Lempijuomani on chai latte. Omassa rauhassa tai ystävien seurassa nautittuna ihanassa kahvilassa.
  7. Minä pelkään autolla ajamista. Niinkun ihan oikeasti. Ei pysty.
  8. Ainahan se on mielessä. Joulu. 
Jaan tunnustuksen eteenpäin seuraaville mahtaville blogeille:
Pikku-ketun puuhamaa
Cutie
Kaikki mitä osaan
Pumpulia ja pellavaa
Virkkausta ja värkkäystä
Ratkomatta paras
Heikun Keikun
Ihan itse tehty

3 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...