sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Maa-artisokkakakkua Halloweenina

Meillä oli Halloween bileet. Yhdeksän pientä juhlijaa ja suunnilleen saman verran aikuisia. Järjestin lapsille pienen aarteenetsinnän, josta löytyi aarrearkullinen koruja. Minun askarteluvarastoistani löytyi kaikenlaista aiheeseen sopivaa. Tein Halloween-aiheisia riipuksia sekä prinsessamaisia kaulakoruja.



Koristelin kotia vielä kurpitsoilla ja hämähäkeillä. Hämähäkit ovat kyllä aika ällöttäviä. Minun pitää jo perustaa oma laatikko Halloween koristeille, niin ne löytyvät tulevina vuosina samasta paikasta. 


Tarjolla oli kurpitsa- ja puolukkapiirakkaa sekä kaikenlaista pientä naposteltavaa. Onnistunein uusi tuttavuus oli maa-artisokkakakku, joka oli nousi aikuisten suosikiksi. Täytteeseen tulee keitettyä ja soseutettua maa-artisokkaa. Kakun päälle tuli vielä tuorejuustoa, salaattia ja kylmäsavulohta. Ohje löytyi Ilta-Sanomien Ruokalan sivuilta.


1 valmis piirakkapohja
1 kg maa-artisokkaa
2 dl kermaa
4 kananmunaa
200 g Koskenlaskija juustoa
1 tl pippurisekoitusta
suolaa 
koristeluun:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g kylmäsavulohta
erilaisia salaatteja
Sulata piirakkapohja ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. 
Valmista täyte. Kuori ja pilko maa-artisokat. Keitä ne kypsiksi ja anna jäähtyä. 
Soseuta maa-artisokat, kerma, kananmunat, Koskenlaskija ja mausteet. 
Kaada täyte vuokaan  ja paista 170 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes kakku on hyytynyt.

Kakku kannattaa tehdää jo päivää ennen juhlia,
sillä se tarjoillaan kylmänä.
Koristele kakku juuri ennen tarjoilua. 
Voitele kakku pehmeällä tuorejuustolla.
Koristele salaatinlehdillä ja kylmäsavulohella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...