lauantai 5. helmikuuta 2011

Koskenlaskijan lihapata ja lepuskat

Päivästä tuli karjalaisteemainen, kun päätin tehdä Koskenlaskijan lihapataa karjalanpaistilihoista ja lisäksi mieheni teki ylijääneestä perunamuusista lepuskoja. 

Koskenlaskijan lihapata

Lihapadan ohje on lehtileikkeestä, joka on tallessa reseptivihkossani. Muistaakseni se on ollut Me-lehdessä muutama vuosi sitten. Melko harvoin tulee tehtyä lihapataa, mutta  tällä hetkellä ainainen kanan ja jauhelihan syönti kyllästyttää.

Reseptovihkooni pääsevät lehtileikkeet ja muut ohjeet, joita olen kokeillut. Lehdistä repimiä ohjeita on paljon jemmassa odottamassa inspiraatiota. Olen tehnyt tällä ohjeella ruokaa ainakin kerran aikaisemminkin, joten tämä on jo hyväksi todettu ohje.

Tässä ruoassa on myös se hyvä puoli, että sitä voi hauduttaa pitkään. Ohjeen mukaan ainakin kaksi tuntia, mutta meidän päivän ulkoilut venyivät ja pata oli uunissa ainakin kolme tuntia. Liha oli kypsynyt todella mureaksi. Niin ja Koskenlaskija on yksi lempiherkuistani, joten sen kanssa ei voi mennä vikaan!



700 g karjalanpaistilihoja
suolaa, valkopippuria, jauhettua muskottia
2 sipulia
2 porkkanaa
1 pkt Koskenlaskija-juustoa
5 dl vettä


Kuumenna uuni 250 asteeseen. Levitä lihakuutiot uunivuokaan ja ruskista 10 minuuttia uunissa. Mausta lihat.  Leikkaa porkkanat ja sipulit ohuksi suikaleiksi tai raasta karkeaksi. Kuutioi juusto ja kummenna vesi kiehuvaksi. Sekoita kasvissuikaleet ja juustokuutiot lihojen joukkoon. Kaada vesi päälle. Peitä vuoka foliolla tai kannella ja alenna uunin lämpö 150 asteeseen. Hauduta ruokaa 1 1/2- 2 tuntia.

Lepuskat

Lepuskoihin tulee perunamuusia, johon sekoitetaan ohra- tai vehnäjauhoa sekä kananmunaa. Taikina taputellaan  uunipellille kämmenenkokoisiksi pyörylöiksi ja paistetaan 225 asteessa noin 20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...