maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväkortteja


Askarteluvarastoja läpi käydessäni löysin Amerikasta lahjaksi saamiani leimasimia En muista, olivatko ne aluperin pipareiden koristelemiseen tarkoitettuja, mutta en ollut käyttänyt niitä vielä mihinkään.

Kaappeja kaivellessa löytyi myös muut kortteihin tarvittavat materiaalit. Paketillinen korttipohjia ja kirjekuoria, näytekirjanen Narnian tarinoista sekä punaista sormiväriä.

Olen nähnyt hienoja joulukortteja, joissa on pohjana kirjan sivu. Pidin ideaa hyvänä, mutta on ollut vaikea löytää kirjaa, jonka olisin valmis uhraamaan skräppäykselle. Nyt kuitenkin tuo näytekirjanen oli hyvä tähän tarkoitukseen.

Leikkasin paperit sopivan kokoisiksi kuviosaksilla. Tuputtelin sormiväriä sienenpalasella leimasimelle ja painoin kuvion sivulle. Leimasin toimi paremmin kuin olisin kuvitellut. Oli kivaa, että kukkakuviot tulivat selkeästi esille. Annoin värin kuivua rauhassa ja laitoin painon alle suoristumaan. Kiinnitin paperit skräppäysteipillä korttien kanteen.

Korttien sisällön suunnittelu oli haastellisempaa. Etsin lapsellista ystävänpäivään sopivaa runoa mm. Kirsi Kunnaksen ja Eppu Nuotion lapsille suunnatuista runokirjoista. Sopiva värssy löytyi PMMP:n Puuhevonen-levyltä.

Etkö ymmärrä, mitä sulle lausuin?
Kerran vielä mä kuiskata sen voin,
että sullekin uudet leikkini näytän.
Siihen vielä mä lisäisin, että sinusta välitän.
Siihen vielä mä lisäisin, että sinusta välitän.


San. Petter Hjalmar Ohls

Kirjoitin tekstit valkoisella Sakura Glaze 3D -kynällä, joka on minulla nyt ensi kertaa käytössä. Kynällä pitäisi saada aikaan kohokirjoitusta. Sopivan kirjoitustekniikan oppimiseen meni hetki. Teksti pitää kirjoittaa sopivan hitaasti, niin mustetta ehtii valua tarpeeksi.


Hyvää ystävänpäivää!

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti "lapsellisiin" ystävyyskortteihin on myös Minun ystäväni (on kuin villasukka)-laulu

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...