tiistai 1. marraskuuta 2011

Herkuttelua Kööpenhaminassa

Pari viikkoa jäljellä elämää Tanskassa tällä erää. Toisaalta alan olla jo lähtökuopissa ja suunnittelen pakkaamista. Toisaalta alkaa olla tulla haikea olo, varsinkin kun lähdemme pois muutama päivä jouluisan Tivolin alkamisen jälkeen.

Esittelen tässä tanskalaisia herkkuja ja yhden islantilaisen. En tiedä tuotteiden taustoista sen enempää. Tiedän vain, että ne maistuvat hyvältä! Alan kiintyä tanskalaisten ruokakauppojen valikoimiin, mutta vieläkin maan erikoisuudet tuntuvat eksoottisilta.

Paahtoleipäsuklaa
Tämä ohut suklaa sulaa mukavasti vastapaahdetun leivän päälle. Nerokas keksintö! Kun olin ensimmäistä kertaa Tanskassa, ostin tuollaista ohutta suklaata enkä tiennyt sen käyttötarkoitusta. Ihmettelin vain, miksi kukaan vaivautuu ostamaan ohuita suklaalevyjä. Nyt on paljon viisaampi!


Ableskiver - munkkipallerot
Suomalaisittain ajateltuna ableskiver kuulostaa omenanviipaleilta, tai ainakin minun mielestäni. Ihmettelin Tivolissa, miksi tanskalaiset haluavat syödä omenanpalasia ja glögiä. Ehkäpä tuossa on jokin happaman ja makean yhdistelmä, joka toimii. Sitten opin, että ableskiverit ovat pieniä pyöreitä munkkeja.

Ableskivereiden valmistukseen tarvitaan erityinen paistinpannu, jossa on pyöreitä kolosia munkkien paistamista varten. Haaveilen tällaisesta pannusta, mutta ainakaan näillä näkymin pitää jättää valuurautapannut kauppaan, kun emme muutenkaan saa kaikkia tavaroita vietyä kotiin. Kuvan ableskiverit ovat lähikaupan pakastealtaasta. Nekin toimivat hyvin, varsinkin hillon ja kermavaahdon kanssa.


Skyr
Hypätään sitten Islantiin. Lähikaupassa oli  luomu-skyr tarjouksessa ja piti maistaa islantilaisten rahkaa.  Ystäväni kävi kesällä Islannissa ja ennen sitä en ollut edes kuullut koko tuotteesta. Erityisesti Netto-ketjun kaupoissa on hyvät viikottain vaihtuvat tarjoukset. Lähikaupan valikoimaan tulee joka viikko erikoiseriä, ruokaa sekä käyttötavaraa. Jokainen viikko alkaa tarjouslehtiä lukemalla netissä. Jos myyntiin tulee jotakin erityisen kivaa, tuotteet myös loppuvat nopeasti. Meidän maanantai aamupäivän puistoreissut päättyvät yleensä Nettoon.



Aikaisemmin tässä blogissa julkaistuja tanskalaisia herkkuja:

2 kommenttia:

  1. Nam! Mullapa onkin ableskiver -pannu :) Tosin aika vähällä käytöllä ollut... Pitää varmaan ryhdistäytyä sen suhteen. Ja tehdä vaikka joku sunnuntaiaamu aamiaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Luotan siihen, että joku kerta joku meidän perheenjäsen on tulossa tänne vähäisempien kantamusten (ei muuttokuorman) kanssa ja silloin mä ostan sellaisen pannun!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (7) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (5) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...