sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lokakuun salainen neulepaketti

Tänään respan tyttö viittoili meille ikkunan takaa, kun olimme lähdössä ulos. Salainen neulepaketti oli saapunut! Kiitos paljon todella hienosta paketista. Sormet jo syyhyvät, että pääsen neulomaan noita lankoja. Väriskaala osui tälläkin kertaa ihan nappiin. Pitää alkaa googlailla sopivaa ohjetta!

Harmittaa, kun kaikki minun neuleohjekirjani ovat Suomessa. Kahdessa maassa asustelu tuottaa vaikeuksia erityisesti käsityöharrastuksilleni, materiaalit tuntuvat olevan aina väärässä maassa. Viime kuun langoista haluan sanoa sen verran, että ne ovat tällä hetkellä eri maassa kuin minä. Neulottujen herkkujen tehtaan pistän pystyyn sitten, kun olen taas kotimaassa. 

Paketista löytyi:

* Kaksi kerää Alfa SandnesGarn -lankaa. Värit ovat todella mieluisat marjapuuron/vaaleanpunainen ja turkoosi/vihreänsinertävä. Lankaa neulotaan puikoilla numero 7, joten on helppo ja nopea tehdä.
* Fazerin maitosuklaata, joka on jo tullut tuhottua.
* Virkattu heijastin. Olen haaveillut tälläisestä! Mietinkin tällä viikolla, että lapsilla on hyvät heijastimet, vaatteissa mutta mulla ei taida olla yhtään. Tosin pelkään, että heijastin kiinnostaa esikoista niin paljon, etten saa sitä pidettyä esillä.
* Sukkapuikkojen suojukset. En edes tiennyt tälläisen tuotteen olemassaolosta ennen kuin näin sellaiset jossakin toisessa viime kuun paketissa. Aivan ihanat ja halusin sellaiset myös itselleni! Neulominen voi olla vähän välineurheilua ;).
* Virkkausaiheinen kortti jäi pois kuvasta. Kortti oli samaa sarjaa kuin viime kuussa, todella hellyyttävä virkattu mustekala. 
* Koristeltu pyykkipoika, joka menee varmasti 2-vuotiaan leikkeihin.



3 kommenttia:

  1. Oi, toimiiko Tanskan posti viikonloppuisinkin, vai miten paketti oli tullut perille sunnuntaina? :) No mutta hyvä, että tuli siedettävässä ajassa meren yli kuitenkin, pelkäsin jo että menisi pitkälle tälle viikkoa saapuminen... Mukava kuulla että langat ja muukin sisältö oli mieluisaa :)

    VastaaPoista
  2. Me asustellaan huoneistohotellissa, niin paketti toimitetaan respaan ja meille sitten sen mutkan kautta.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (8) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (6) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...