sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Napoleonin hatut



Leipomon Napoleonin hattu

Napoleonin hatut ovat uusi tuttavuus minulle. Olen ihastellut niitä monta kertaa kööpenhaminalaisissa  leipomoissa, mutten ollut maistanut hattua ennen viime viikkoa.

Ohjelmassa Sokerileipurin herkut (Det søde livet) tanskalainen kondiittori Mette Blomsterberg valmisti näitä hattuja ja innostuin heti! Leivonnaisissa yhdistyy tanskalaisten makeisten ydin: nougat ja marsipaani, mahtavaa! Olen halunnut löytää jonkin tavan, jolla voin näitä tarjota Suomessa.

Meten hattujen ohje löytyy täältä (tanskaksi). Sokerileipuri lisäsi leivonnaisiin myös nougaata ja pistaasipähkinää. Ilmeisesti perusversio tulee ilman nougaata.

En löytänyt ohjetta googlailemalla suomeksi. Reseptin etsintä johdatti minut blogiin My Danish Kitchen, josta ohje löytyy englanninkielisenä. Blogin mukaan kyseessä ei ole leivos vaan keksi.  

Vaikka Meten hatut temperoitune suklaineen näyttivät todella hyviltä, niin tein itse mutkat suoriksi -version Euoviisujen kisastudioon. Omiin hattuihini tuli mantelimassaa marsipaanin sijaan, sillä yksi pötkö oli jäänyt käyttämättä laskiaisena. Ilmeisesti ovat hyvin pitkälle samaa tavaraa, mantelimassassa on vain enemmän mantelia.

Helpot Napoleonin hatut (noin 10 kpl)

1 pkt murotaikinaa
100 g marsipaania tai mantelimassaa
200g tummaa suklaata

Kaulitse taikina noin 3mm paksuiseksi ja tee muotin/lasin avulla pyörylöitä. Valitse muotti sen mukaan, kuinka ison hatun haluat tehdä. Näiden halkaisija on noin 10 cm.

Tee marsipaanista pyöreitä palloja (Napoleonin pää) ja asettele yksi pallo taikinaympyrän keskelle. Pallon kokoa voi säädellä sen mukaan, kuinka paljon pitää marsipaanista ja kuinka hyvin haluaa tämän maun erottuvan leivonnaisen keskeltä. Itse tein melko pieniä päitä.

Taita taikina kolmesta kohtaa marsipaanipallon ympärille. Näin saat leivonnaisesta Napoleonin hatun mallisen. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Anna hattujen jäähtyä (jääkaapissa) ja sulata sillä aikaa suklaa vesihauteessa. Mikäli haluaa hienon ja ammattimaisemman lopputuloksen, suklaan voi temperoida. Temperoidusta suklaasta  eduista saa lisätietoa esim. Kinuskissan blogista.

Dippaa hattujen pohjat suklaassa. Laita hatut kyljellään lautaselle ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa ainakin tunnin ajan.

5 kommenttia:

  1. Voisikohan noita tehdä pelkällä nougaalla...? Marsipaanista kun en niin kauheasti välitä. Voisi vaikka kokeillakin ;)

    VastaaPoista
  2. Voi kokeilla myös mantelimassalla, se maistui yllättävän vähän ;). Leipomon Napoleonilla oli mun mielestä aivan liian suuri marsipaanipää. Mette siinä ohjelmassaa varoitteli, että nougaata kannattaa laittaa tosi vähän, sillä uunissa se tietty sulaa ja valuu helposti pois.

    VastaaPoista
  3. Totta :) Se nougat pitäisi jotenkin saada pysymäänkin leivonnaisessa. Ehkä mun pitää tulla teille maistamaan noita ennen kuin uskallan kokeilla. Ettei vaan ole liian marsipaanista mun makuun ;)

    VastaaPoista
  4. No niitä on vielä jääkaapissa, nyt vaan äkkiä tänne meille käymään ;).

    VastaaPoista
  5. Ei taitaisi kestää postitusta...

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...