lauantai 14. toukokuuta 2011

Kierrätyshaaste osa 2

Huutonetin käyttäminen koukuttaa. On hauskaa seurata, onko omiin kauppakohteisiin tullut huutoja. Olen myös etsinyt enemmän tuotteita ja tehnyt tarjouksia nyt, kun olen myynyt tavaraa. Olen etsinyt kuravaatteita, kumisaappaita ja sandaaleja, mutta sopivan kokoisia, näköisiä, kuntoisia ja hintaisia ei ole vielä löytynyt. Löysin Puuha Pete pussilakanan ja hieman muffinien tekoon sopivaa lankaa.

Olen saanut hyvin vanhoja vaatteita myytyä, vain kaksi kappaletta on jäänyt myymättä. Olen antanut tuotteiden mennä edullisella lähtöhinnalla ja ilman hintavarausta. Yllättäen kuitenkin joistakin tuotteista maksettiin enemmän kuin olin odottanut.

Huomasin SmartPOST pakettiautomaateissa olevan tutustumistarjouksena kaikkien pakettien postitus 1 euroa. Laitoin tuotteet menemään automaatin avulla ja palautan ostajilleni postimaksuja! Pakettiautomaatin käyttö on helppoa. Uskon, että käytän sitä jatkossakin.

Kierrätyshaasteeni saldo tähän mennessä:

2 vanhaa leikkuulautaa, 2 patalappua ja 2 patakinnasta matkalle mukaan  ja jätetty huoneistohotelliin, jonka keittiön varustuksessa on puutteita
1 vanhat olohousut reissussa mukaan, mutteivät pääse enää kotiin
6 vaatetta ja 2 paria kenkiä UFFin laatikkoon 
20 vaatetta myyty huutonetissä, 2 kpl myymättä
3 tavaraa edelleen tarjolla netcyclerissä
10 vanhaa vaatetta räteiksi (siivoukseen, veneeseen, keittiöpuuhiin)

Yhteensä 45 tuotetta vähemmän ja 5 tavaraa netissä tarjolla.
 Yhteensä koko ajalta 78 tuotetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...