lauantai 23. heinäkuuta 2016

Huiveissa on sävyt sekaisin.

Innostuin yhdistämään kahta eria liuku- tai pätkävärjättyä lankaa keskenään vielä lisää, joten kesän ensimmäinen kaulahuivi sai pari lajitoveria, muttaa käytin näissä uutta ohjetta. Näissä huiveissa raidat tulevat vinosti poikittain. Ohje on yksikertainen Arabian Nights by Drops ja lankana on käytetty Novitan Nallea. Vaaleamman huivin värisävyt ovat Nalle Taika 810 ja 852. Vihreässä huivissa ovat sävyt 852 ja  838.

Neulominen aloitetaan toisesta reunasta muutamalla silmukalla ja lopuksi päätetään suuri määrä silmukoita. Ohjeen mukaan silmukoita tulisi olla 200 kappaletta, mutta minä päättelin huivit noin 150 silmukan kohdalla. En halunnut tästä suurta hartiahuivia vaan hieman pienemmän version, jonka saa kätevästi kaulaliinaksi, kun kylmänä arkiaamuna suuntaa työpaikkaa kohti.

Tämä on hyvin addiktoivaa. Minulla taitaa olla jemmassa vielä muutama kerä eri sävyisiä lankoja, joita aion yhdistellä toisiinsa. Ainakin näissä kahdessa neuleessa syntyneet värimaailmat ovat mielestäni valloittavan ihania. Mietin myös muita neuletöitä, joihin voisin yhdistellä monivärisiä lankoja keskenään. Mahdollisuuksia on varmasti monia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...