maanantai 16. tammikuuta 2012

Crystal pipo ja kauluri

Crystal on upea Novitan lanka, kun siinä on paljetteja! Tämän syksyn  punaiset värit olivat minun mieleeni.  Ostin sekä vaaleanpunaista että kirkkaan punaista Crystalia, kun en juuri sillä hetkellä pystynyt tekemään päästöstä. Tämä oli aikaa ennen joulua, jolloin kuvittelin tekeväni toisen setin joululahjaksi.

Mutta ehtiihän sitä vielä tammikuussakin. Tämä on ollut melkin teema näissä tammikuun päivityksissä. Tein punaisen setin itsellni ja vaaleanpunaiset asusteet menivät ystävälleni lahjaksi. Lankaa neulotaan isoilla puikoilla, joten pipon ja kaulurin sai valmiiksi nopeasti, kun oli kerran päässyt vauhtiin. Ohje löytyy  Novitan Talvi 2011 -lehdestä.

Uskomatonta, mutta blogiobsessiostani huolimatta, unohdin ottaa vaalenapunaisesta setistä kuvan ennen kuin annoin sen eteenpäin. Punaisten versioiden kanssa poseeraa esikoiseni, jonka piti päästä heti ensimmäiseksi kokeilemaan uusia asusteita. Lankalaihis etenee eli näihin meni lankaa yhteensä 800 grammaa. Tosin jouduin ostamaan kaksi kerää lisää, kun lankaa ei ollut omissa varastoissa riittävästi.


2 kommenttia:

  1. Apua, nyt tekee mieli hankkia tuota crystalia... Eikä kyllä saisi kun on ihan liikaa lankoja muutenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mahtineulojalle ihanasta glitter-setistä! :) voin ottaa vaaleanpunaisesta setistä kuvan, jos haluat mukaan blogiin. Mietinkin, että onkohan ne paljetit valmiina langassa vai oletkohan nyprännyt ne kaikki erikseen paikoilleen ;D olisi ollut turhan kova homma.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...