sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Mitä tehdä vanhalle joulukalenterille?

Aina harmittaa, kun kauniita joulupapereita, joulukalentereita sun muita menee roskikseen, kun niille ei keksi järkevää jatkokäyttöä. Lisäksi kaikkea pitäisi säilyttää kokonainen vuosi ennen kuin uusi joulu tulee. Monta kertaa edellisestä joulusta jemmatut kierrätysjutut menevät roskiin viimeistään kesän kynnyksellä. Tässä pari ideaa, mitä vanhoista joulukorteista ja joulukalenterista voi askarrella.

Ensimmäisessä kuvassa Holiday Card Ornaments. Leikkasin joulukalenterista ympyrän muotoisia paloja. Ympyrät muotoillaan kolmioiksi. Kahdeksasta kolmioksi taitellusta ympyrästä tulee yksi pallo. Näitä voisi ripustaa ikkunaan, sitten ensi jouluna. Tarkempi ohje Martha Stewartin sivuilta: holiday-card-ornaments



Toisessa kuvassa on pakettikortteja, jotka on tehty aaltopahvista ja vanhasta joulukalenterista. Nämä pitäisi jemmata niin, että löytyvät sitten hyvissä ajoin, kun pakettikortteja taas tarvitaan.


Kolmannessa kuvassa on näkymä tekemästäni joulukalenterista. Valmiina ostettu joulukalenterin pohja on kierinyt joulutavaroiden joukossa muutaman vuoden. Nyt tein kalenterin jo valmiiksi. Kuvina toimivat vanhojen joulukalentereiden kuvat, tarrat sekä valokuvat.


1 kommentti:

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (72) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (5) Kurpitsa (7) Kurssilla (7) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (5) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...