torstai 31. toukokuuta 2012

Fetapiirakka

Paitsi että eihän tämä olekaan fetapiirakka vaan salaattijuustopiirakka. Ohjeesta tulee pellillinen. Tämä on yhdistelmä kahdesta aikaisemmin tekemästäni piirakasta. Pohja on sama kuin pitopiirakassa ja täyte on melko sama kuin Pirkan paprika-fetapiirakan. Tätä tarjoiltiin Euroviisujen kisastudiossa.



Pohja:
4 dl pikakaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl öljyä
3 kananmunaa
4 dl vettä

Täyte:
2 punaista paprikaa
1 tlk  salaattijuustokuutioita
n. 20 vihreää kivetöntä oliivia
200 g maustettua tuorejuustoa, tällä kertaa Valio Viola kevyt yrtti tuorejuusto
2 dl ruokakermaa
1 dl turkkilaista jugurttia
4 kananmunaa
2 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä (basilikaa, rosmariinia ja oreganoa)
tai 2 - 3 tl kuivattuja ytrttejä
1 tl suolaa

Sekoita pohjataikinaa varten kulhossa kaurahiutaleet, jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon nopeasti sekoittaen öljy, munat ja vesi. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Taikina on hyvin löysää. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi. 
Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi ja levitä tasaisesti pohjalle. Seuraavaksi lisää salaattijuusto ja oliivit. Sekoita tuorejuusto, turkkilainen jugurtti ja ruokakerma keskenään, vatkaa joukkoon munat. Mausta yrteillä ja suolalla.

Kaada liemi piirakan päälle ja paista 225 asteessa uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pohja kypsä. Tarjoa haaleana tai kylmänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (8) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (6) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...