perjantai 22. marraskuuta 2013

Salainen paketti käsityömessuilta

Aivan uskomatonta! Juurihan minä sain marraskuun paketin ja taas posti toi uuden yllätyksen. Salainen ystäväni oli käynyt Tampereen Kädentaitomessuilla ja muistanut minua. Olen lukenut messuista muutamista blogeista ja miettinyt, pitääkö ensi vuonna tehdä retki messuille. Kadehdin myös "Käsityöt kesken" -kylttiä, mutta nyt sainkin oman. Mahtavaa!

Lapset saivat muutaman karkin, jotka oli jo syöty siinä vaiheessa kun sain kameran esille. Lapanen-heijastin on aivan ihana. Paketista löytyi 1,25 mm virkkuukoukku, joka on varmasti tarkoitettu lumihiutaleiden virkkaamista varten. Nyt minulla on sopivaa lankaa ja koukku sekä muutama netistä bongattu ohje eli materiaalit olisi valmiina!

SNY mainitsi joulukiireistä ja niitä minulla todellakin on. Haluaisin tehdä valtavasti kaikkea, ideoita olisi hirveän paljon, mutta aikaa vain rajallisesti. Dominolapasten ohje oli mielenkiintoinen, mutta täksi jouluksi yritän saada valmiiksi yhdet viime jouluna aloittamani virkatut lapaset sekä neulotut lapaset, joista on toinen valmiina. 

Locker needle hook (neulakoukku) oli todella kiva! Aivan uusi tekniikka, jota haluaisin päästä pian kokeilemaan. Minua kiinnostaa mattojen tekeminen ja tämä välinen vie vähemmän tilaa kuin kangaspuut. Mitäköhän rug canvas on suomeksi ja mistä sitä saa ostaa? Pitää googlailla. Googlailun jälkeen sanoisin, että tähän tarvitaan mattoverkkoa tai ryijypohjaa. Mattoverkosta ei saa paljoa googlailemalla irti. Tarkoittaakohan se sellaista liukuesteverkkoa? Ryijypohjissa hinnat ovat melko korkeita. Kertokaa vinkkejä, jos tiedätte!

En nyt voi muuta kuin sanoa kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!





1 kommentti:

  1. Mä sanoisin että se mattoverkko lienee sellaista kovin harvaa ristipistokankaan kaltaista kellervän ruskeaa verkkoa. Liukueste on liian lötköä.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (7) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (5) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...