perjantai 20. joulukuuta 2013

20. luukku: Suklaapallerot ja riisisuklaatikkarit

No niin, taas vähän suklaamakeisia luvassa. Kodin kuvalehdestä löytyi Suklaapalleroiden ohje, jota päätin testata. Nämä tulivat ihan omaan käyttöön, myönnän näin blogimaailmalle, napsin niitä jääkaapista jouluvalmistelujen ohessa. Suklaapallerot maistuivat, uskon että näitä tulee tehtyä joskus uudelleenkin.

Suklaapallerot

50 g piparkakkuja
50 g kaurakeksejä
1 rs Philadelphia Marabou -maitosuklaatuorejuustoa

Kuorrutus
200 g tummaa suklaata

Sekoita murskatut keksit yhteen tuorejuuston kanssa. Minä tein tämän yleiskoneen avulla. Sitten pyörittele taikinasta pieniä palloja ja anna niiden kovettua jääkaapissa. Sulata suklaa ja dippaa pallerot suklaamassaan. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti!


Sulatetusta suklaasta hieman yli, joten päätin tehdä riisisuklaatikkareita. Olin ostanut paahdettua riisiä Punnitse ja säästä -kaupasta jemmaan ihan vaan siitä ilosta, että sitä oli Suomessa saatavilla. Aikaisemmin olen tuonut puffat risiä Ruotsin reissuilta.

Tikkarit syntyivät hyvin yksinkertaisesti. Riisimurot ja sulatettu suklaa sekoitettiin yhteen. Sitten annostelin tikkarit leivinpaperin päällä niin, että tikku jää keskelle. Koristelin vielä vihreällä candy meltsillä. Tätäkin jäi sitten yli, joten vielä yksi erä joulupipareitakin sai candy melts kuorrutteen. Se oli hyvä kokeilu, uskon että käytän candy meltsejä piparin koristeluun jatkossakin.

Jäätelötikkuja minulla on melkoinen varasto. Piti hetken miettiä miksi olenkaan niitä joskus hommannut, mutta siis virkattuja jäätelöitä varten tietenkin! Lapseni vetivät tikut irti jäätelöistä noin sekunnissa, joten päätin olla tehtailematta niitä koe-erää enempää. 

Ja vielä yksi tunnustus, minulla muumitalon osat kyllä paistettu ja valmiina, mutta mahdanko saada piparitalon pystyyn vielä ennen joulua? Tai ennen loppiaista?





1 kommentti:

  1. Kiitos ihanista paketeista mitä minulle olet lähettänyt :) Viimeisen noudossa hiukan kesti, kun olen ollut kuumeessa ja en päässyt postiin. Blogistani löytyy nyt postaus siitäkin. Sinulla näyttää olevan kiva blogi :) Tulen jatkossakin vierailemaan täällä.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (62) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (75) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (24) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (6) Kurpitsa (7) Kurssilla (8) Lasteni kanssa (11) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (6) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (81) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...