lauantai 9. toukokuuta 2015

Taivaalliset energiapallerot

Täällä päin on muodissa bliss balls -pallerot. "Hyvät äidit" väkertävät palleroita lastensa eväslaatikoihin. Näiden pitäisi olla terveellisempi vaihtoehto kuin kaikenlaiset teolliset herkut, joita kauppojen hyllyt ovat pullollaan. Olen liittynyt pariin lunch box ideas -ryhmään naamakirjassa, niin minä tiedän. Löysin kokeilemisen arvoisen ohjeen Smashed peas and carrots -blogista. Ohje sisältää pähkinää, joten se ei sovellu lasteni pre schooliin, mutta onneksi ne maistuivt minulle (ja myös muille meidän perheessä). Ohje on amerikkalaisesta blogista ja kulkevat nimellä No-Bake Energy Bites. Tein ohjeesta oman variaation sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään. Energiapallero kuulostaa sellaiselta, mitä minulla pitäisi olla aina käsillä, mutta toisaalta lapsillani tuntuu virtaa riittävän joka tapauksessa. Tosin en tiedä onko nyt kyse henkisestä virkistäytymisestä vai pelkästä kalorien määrästä.


Taivalliset energiapallerot

1 cup kaurahiutaleita
1/2 cup maapähkinävoita
1/3 cup siirappia
1/2 cup kookoshiutaleita
1/2 cup pieneksi paloiteltua suklaata
(1 tl vaniljasokeria)

Sekoita ainekset keskenään. 
Anna viilentyä jääkaapissa puoli tuntia, 
jonka jälkeen pyörittele palleroiksi. 
Sitten vaan herkuttelmaan!


6 kommenttia:

  1. Näyttää herkullisilta tosiaankin!
    Tätä on kokeiltava :) Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kyllä maistuvat ja voi varioida aika paljon myös!

      Poista
  2. Tosi hyviä, oli pakko heti kokeilla ja luulen, että nämä pääsevät töihinkin eväslaatikossa :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hyviä ovat, pitää mennä ostamaan lisää maapähkinävoita!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...