maanantai 1. lokakuuta 2012

Korvaläpällinen myssy


Pikkusiskolle pikkasen glitteria mukana.

Pipojen neulominen on hauskaa, kun työn saa valmiiksi parissa illassa. Neulon itselleni villatakkia ja se ei etene niin nopeasti, vaikka lanka onkin paksua. Villatakissa pitää koko ajan laskea lisäyksiä tai vähennyksiä eli pitää ihan keskittyä! Lisäksi minulla on kaappien kätköissä muutama neule odottamassa purkamista. Itselle tehdyssä neuleessa moni asia voi mennä pieleen ja aikaisemmin tehdyissä kappaleissa on kaikissa jotakin vialla.

Löysin äitini kirjahyllystä Lilly Secilie Brandalin ja Bente Myhrer kirjan Neulekirja - uusia malleja perinteisin menetelmin. Kirjasta löytyi monia kivoja ohjeita, joista ensimmäisenä päätin toteuttaa myssyn. Malli on helppo tehdä ja piposta tulee kivannäköinen. Pipon keskellä on pieni tupsuke, jonka vuoksi minulle tulee päähineestä mieleen tammenterho.

Pipon ensimmäinen versio onnistui kolmannella yrittämällä. Siitä tuli ensin kaksi kertaa liian pieni. Kolmanteen versioon riitti lanka juuri ja juuri, joten antennitötteröstä tuli sininen, eikun se oli harkittu yksityiskohta. Lankana toimii Dropsin BabyAlpaca Silk kaksinkertaisena. Yhdistin kaksi eri punaisen sävyä. Toisessa myssyssä edellä mainittua lankaa sekä Novitan Rose Mohairia, jossa on hieman glitteriä joukossa.

Vaikka lanka on (kaksinkertaista) silkkivillaa, niin vielä toistaiseksi pipot ovat liian kuumia. Pieni tyttäreni ei suostu pitämään myssyä päässään. Toivottavasti pipo kelpaa, kun ilmat hieman viilenevät. Hän ei myöskään suostunut toimimaan mallina vaan isoveli sai poseerata molempien päähineiden kanssa.

Isoveljelle sininen töpsykkä.

3 kommenttia:

  1. Todella söötit! Piposta tulee myös vähän mieleen mansikka. :)

    -Kummitäti-

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista! Saan vielä tässä jännittää kylmempien ilmojen alkuun asti, että suostuuko pikkukakkoseni käyttämään omaansa...

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...