perjantai 8. heinäkuuta 2011

Häälahja ystäville

Olin viime viikonloppuna serkkuni häissä. Halusin tilisiirron lisäksi viedä jotakin myös lahjapöytään. Morsian on serkkuni ja lahjaan kuului olennaisena osana isovanhempieni vanha kirja, joka on ihmetyttänyt kaikkia meitä serkuksia...

Idea "perfect match" -tulitukuista on toisesta blogista, mutta en valitettavasti enää päässyt googlailemalla blogin jäljille. Lisään kyseisen blogin linkin tänne, jos joskus vielä täydelliset tikut tulevat vastaan.

Monacossa juhlittiin samaan aikaan kuninkaallisia häitä. En ole  ollut Albertin ja Charlenen olemassaolosta kovinkaan tietoinen. Muistelen mieluummin tässä kohtaa ruotsalaisia ja englantilaisia kuninkaallisia häitä.

Rakastan paperinukkeja, joten onnittelukorttiin tulostin Williamin ja Katen. Hääpaperinukkeja löytyy netistä  enemmänkin, vapaasti ladattavissa ovat esimerkiksi Ylen sivuilla William & Kate -paperinuket sekä aivan ihanat Lotta Bruhnin Victoria & Daniel -paperinuket.

Runo on Eppu Nuotion kirjasta Ollaan ananas ja kookos, rakkausriimejä.

2 kommenttia:

  1. Heippa, täällä sly-kierroksen parisi!
    Kakkupohjien paiston lomassa tein pikavilkauksen blogiisi ja heti tiedän muutaman jutun, mitä tulet paketeissasi saamaan...
    Ihania askarteluja sinulla, samoin ihastelin tuota joulu-osiota. Jouluihminen kun itsekin olen!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta! Olen itse ekaa kertaa mukana, tuo vähän iloa syksyyn. Mutta nautitaan nyt ensin kesästä!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...