tiistai 15. joulukuuta 2015

16. luukku: Pikkulahjoja kavereille

Kuminauhakorujentekolaite lienee ollut hitti pari vuotta sitten, sillä nykyään niitä löytyy lähinnä kauppojen alennuskoreista. On ihan mielenkiintoista ja kiehtovaa saada uusi vempain, jolla saa aikaiseksi jotakin kivaa. Lapseni tuntuvat olevan juuri sopivassa iässä kumilenksukoruille. He saavat niitä tehtyä itsekin, hieman vaivalloisesti ja hitaasti, mutta pääkäyttäjän ominaisuus on jäänyt äidille.

Pakkauksessa ollutta minilaitetta olen oppinut jo käyttämään, isompi Rainbow Loom on vielä täysin mysteeri minulle. Paketin mukana tulleet ohjeet eivät avautuneet minulle. Mini Rainbow Loomia oli paljon helpompi käyttää. Mikäli innostus riittäisi opetella yksinkertaisin malli Rainbow Loomilla, niin sen jälkeen harjoitella vaikka kuinka monta erilaista mallia. Luulen, että tämä voi vaatia parin ohjevideon katselun.

Olen tehnyt erilaisia kombinaatioita rannekoruissa: sikinsokin mitä vaan, sateenkaarenvärejä järjestyksessä, vuorotellut kahdella värillä, joulun värit, poikani koulun värit ja niin edelleen. Meillä oli aluksi noin 3000 kumilenksua, joten materiaalia riittää. Yhteen lapselle sopivaan rannekoruun menee noin 40 kumilenksua.  Poikani antoi rannekoruja luokkakavereilleen joulukorttien välissä. 6-vuotiaita on mukava ilahduttaa.


Rainbow Loom Bracelets.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...