lauantai 12. joulukuuta 2015

Ilotulituksiin päättynyt viikko


Perjantai oli taas yksi liian kuuma päivä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan lämpötila oli 38 asteen paikkeilla. Enää ei kyllä ihmetytä, miksi aussit rakastavat autojaan ja kulkevat niillä joka paikkaan. Helteessä mukavat pienet kävelymatkatkin näännyttävät.

Illalla oli vielä joulukonsertti Manlyssä. Seurasimme ihmisiä, joimme pirtelöt ja kuuntelimme joululauluja. Lavalla kävi myös joulupukki tervehtimässä. Lapset saivat kasvomaalaukset ja kävelykadulla oli dinosaurus mainostamassa jouluna ensi-iltansa saavaa leffaa. Pimeän tultua oli vielä komeat ilotulitukset. Tämä oli hieno tapa päättää viikko tai arki, ja siirtyä viikonlopun viettoon.




Tämä viikko on ollut juhlapuheiden ja kiitosten aika. Lasteni kouluissa on vietetty valmistujaisia. Olen ollut päivä toisensa jälkeen liikuttunut, kun lapseni ovat olleet reippaasti mukana juhlaesityksissä. Osittain olen itkenyt ilosta, kun olen miettinyt, kuinka pitkälle olemme edenneet tämän vuoden aikana. Lapsilla ei ole ollut helppoa sopeutua uuteen maahan, kieleen, kulttuuriin ja ympäristöön. Taistelu jatkuu edelleen, mutta tällä viikolla tuntui, että pisteitä ropisi reippaille lapsilleni.

Kindergarten Dance Expo oli ehkä ihaninta, mitä minä olin nähnyt. Jokainen Kindy-luokka esitti oman tanssikappaleen. Tanssin ja musiikin avulla kuljettiin 1920-luvulta alkaen lähes nykypäivään asti. Esityksessä kuljettiin rockin ja discon kautta vuosituhannen vaihteeseen eli noughties. Keskimäärin 6-vuotiaat lapset esittivät kolme minuuttisen koreografian ylpeinä, innokkaina ja taitavasti. Minun poikani ei ole tähän mennessä ikinä suostunut laulamaan päiväkodin juhlissa muiden mukana, mutta täällä hän tanssi luokkansa kanssa. Kaikki perheenjäsenet pääsivät paikalle häntä ihailemaan. Se oli aivan Dynamite, kuten Taio Cruzin laulu, jonka tahtiin he tanssivat.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...