maanantai 5. syyskuuta 2011

Myskikurpitsamuffinit Jamie Oliverin tapaan


Ensimmäinen butternut squash meni ruoanlaittoon ja toinen nyt leivontaan. En ole seurannut kokkausohjelmia kovinkaan paljoa, mutta Jamieta aloin fanittaa noin vuosi sitten. Kokin jouluohjelman hurmasi minut täysin, kokeilin itsekin Perfect Mince Pies -ohjetta.

Miehen maailmanparannusmissio ja luomuintoilu on ihailtavaa, voisihan sen kaiken julkisuuden hyödyntää turhemmallakin tavalla. Tilasin Jamien ruokalehden kotiin. Hypistelin viime vuonna lehden joulunumeroa Kööpenhaminan lentokentällä, mutta en raskinut sijoittaa 15 euroa yhteen irtonumeroon! Vuositilaus kotiinkannettuna tuli ihan kohtuuhintaiseksi.

Olen seuraannut ruokavallankumouksen brittiläistä ja usalaista versiota. Tällä hetkellä Maikkarilta tulevat 30 minuutin ateriat kiinnostavat minua. Ohjeet ovat herkullisia, niissä käytetään paljon tuoreita yrttejä ja erilaisia makuja. Mikäli haluaisin tehdä arkiruokaa Jamien tapaan, pitäisi hommata yrttitarha. Jamien 30 minuutin ateriat -kirjan voisin jopa ostaa, jos näkemieni jaksojen ohjeet löytyvät sieltä kätevästi suomennettuina.

Muffineista tuli herkullisia, tumma sokeri ja kaneli teki mausta hieman jouluisan tai porkkanakakkumaisen. Tein erilaisen kuorrutteen kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa. Jamien kuorrutteen ohjeen löytää alla olevasta linkistä. Muffinien ohje suomennettuna menee suunnilleen näin:


Myskikurpitsamuffinit
 12 isoa muffinia

 400g, myskikurpitsaa, valmiiksi paloiteltuna ilman siemeniä
350  g  fariinisokeria
merisuolaa
300 g vehnäjauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
kourallinen saksanpähkinöitä
1 tl kanelia
175ml oliiviöljyä

Soseuta kurpitsa. Lisää joukkoon sokeri ja kananmunat. Sekoita joukkoon vielä kuivat aineet, pähkinät sekä öljy. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 180 asteessa 20-25 minuuttia.

Kuorrute:
n. 50 g (suolatonta) voita
n. 150 g tuorejuustoa
1/2 limen mehu
n. 1 dl tomusokeria

Vatkaa kuorrutteen ainekset keskenään ja pursota muffinien päälle.

Jamie Oliver's Buttenut squash muffins with a frosty top recipe. 
Ohje löytyy myös kirjasta Jamien kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...