keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kierrätyshaaste!

Tässä on minulle haastetta. Minusta tuntuu, että joka paikka pursuaa tavaraa. Olin ajatellut pistää kirppispaikan pystyyn tänä keväänä, mutta lempikirpparini lopetti ja nyt elämässäni on kirppistyhjiö. Muut lähellä olevat itsepalvelukirpparit pyytävät yhdestä viikosta liian kovaa hintaa.

Missä on vaatehuoneen lattia?
Olen kuitenkin päättänyt hankkiutua joka päivä yhdestä tavarasta eroon, eli ainakin sata tavaraa  vähemmän heinäkuun alkuun mennessä. Olen kerännyt kierrätettävät tavarat olkkariin, portaiden alle ja haluan nyt tyhjentää alustan. Ehkäpä jonain päivänä vaatehuoneistakin löytyy lattiatilaa, mutta  ehkä ei vielä tämän haasteen aikana päästä niin pitkälle.

Asiaa hankaloittaa se, että olemme mieheni kesälomaan asti melko paljon poissa kotoa. Yritän saada tiettyjä tavaroita Netcycleriin tai Huutonettiin esille. Elämä juuri nyt niin hektistä, että on vaikeaa löytää aikaa, jolloin saisi tuotteet kuvattua ja ilmoitukset tehtyä. Lisäksi huudon vanhetessa pitäisi olla kotona lähettämässä tuote eteenpäin mahdolliselle uudelle omistajalle.

Netcycler on sivuston kuvauksen mukaan ilmainen ja ympäristöystävällinen internetpalvelu, jossa voit hankkia ja laittaa kiertoon käytettyjä tavaroita. Ajatus on todella hauska. Ihmiset laittavat tarjolle itselleen turhia tavaroita ja niitä voi vaihtaa toisten käyttäjien tavaroihin. Netcyclerissä kerrotaan myös omia toiveita eli mihin omat tavarat haluaisi vaihtaa. Se tekee tästä haasteellista. On kohtalaisen vaikeaa löytää tuotetta, jonka joku olisi valmis vaihtamaan omaan tuotteeseen.

Minulla on muutama kirja, jotka pitäisi vapauttaa Bookcrossingin avulla. Tähän mennessä olen vapauttanut 19 kirjaa. Olen vapauttanut 14 kirjaa villisti takaisin luontoon ja kahdesta olen kuullut sen jälkeen. En tiedä minne nuo kirjat häviävät, mutta uskon, että jonkun kirjahyllyä ne päätyvät koristamaan.

Tähän astinen saldo on:
Iso määrä meidän perheelle turhaa tavaraa kerättynä portaiden alle.

5 vapautettua kirjaa, bookcrossing
3 tavaraa rekisteröity netcycleriin (joista kukaan ei ole ollut kiinnostunut)
4 tuotetta myynnissä huutonetissä
16 vanhaa vaatetta räteiksi (lumpuksi luokittelemiani vaatteita, jotka on käytetty loppuun)
1 matkalaukku lahjoitettu ystävälle
3 paitaa lahjoitettu ystävälle

Yhteensä 42 tavaraa, joista 7 on netissä tarjolla, joten tähän mennessä olen luopunut 35 tuotteesta.

Netcycler.fi

P.S. Haluaako joku lähteä kierrätyshaasteeseen mukaan?

3 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän uskaltautua. Riittääkö jos kierrättää tavarat Pelastusarmeijan kierrätyslaatikkoon? Sinne olisi matkalla jo muutenkin pari säkillistä vaatteita... kun en saa aikaiseksi itse myydä niitä missään.

    VastaaPoista
  2. Joo, riittää tietty! Mullakin on osa tavaroista sellaista, joka pitäisi viedä hyväntekeväisyyskirpparille. On sellaista, mitä ei saa oikein keräyslaatikkoon vietyä (esim. astiat).

    VastaaPoista
  3. Oolrait! Siis mukana haasteessa, mutta koska vasta nyt asiaan havahduin saanen muokata sitä sen verran, että poistan huushollista yhden tavaran joka päivälle 30.6. asti. Eli pyöristettynä 60 tavaraa. Enemmänkin voisin yrittää... Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja käydä kirpparisäkit läpi ja viedä ne keräykseen.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...