keskiviikko 21. joulukuuta 2011

21. luukku: Tsadin kaltevin Muumitalo

Minulla on yli 100 piparimuottia. Kaikki muotit eivät ole jouluisia, mutta esimerkiksi pääsiäisenä minä en ole koskaan leiponut pipareita, vaikka erilaiset pääsiäisaiheiset piparimuotit sitä vaativatkin. Muutamista muoteista en oikein saanut selvää, että mitä ne esittävät. Yleensä kuitenkin piparimuotteja tulee käytettyä vain joulun alla.

Olen ostanut Kööpenhaminasta hienoja pahvisalkkuja melkoisen kokoelman ja osa niistä on mennyt lahjoiksi, mutta päätin säästää kolme kappaletta itselleni piparkakkumuottien säilytyslaatikoiksi. Niin ja neljännessä ovat muffinivuoat. Salkut oikeasti auttavat keittiön kaappien järjestyksen ylläpidossa ja ovat ihan mielettömän söpöjä.

Muumitalon malliset piparkakkumuotit ovat olleet kaapissa muutaman vuoden odottamassa inspiraatiota ja tänä vuonna pääsin vihdoin tositoimiin. Olin päättänyt jo aikaisemmin syksyllä, että jos teen piparitalon tänä vuonna, niin siitä tulee Muumitalo.

2,5-vuotias esikoiseni oli leipomisapuna. Poika osasi jo hyvin painaa muotteja taikinaan, mutta oli melko kärsimätön. Oli hieman haasteellista keskittyä sekä lapsen auttamiseen että muumitalon osien leipomiseen. Eli mental note ensi vuodelle: tee keskittymistä vaativat piparitalon osat ilman pientä apulaista.

Muumitalon kokoamisessa kävi pieni virhe. Siinä pitäisi olla kuusi seinää, mutta aloitin sen kasaamisen liian tiiviisti, joten tässä talossa on vain viisi seinää. Jostain syystä kuudes seinäpala oli noin 3 cm muita paloja korkeampi, joten siinä mielessä se oli ehkä parempikin jättää pois.

Muumitaloni on todella vino, mutta toivottavasti se pysyy pystyssä tämän juhlakauden. Onneksi siitä  voi kääntää parhaat puolet esille. Myöskin pikeerikuorrute ja karkit peittävät mahdollisia kosmeettisia virheitä.

Nyt alkoi meillä taikatalvi!




4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen! Ja nuo salkut on ihania ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana muumitalo :) Ja kivat uudet (?) salkkumallit. Syksyllä näin vaan possuversioita lumiukon lisäksi.

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja tosiaan nuo salkut. Mistä olet ne ostanut ts. onkohan niitä saatavilla jostain netin kautta...?

    VastaaPoista
  4. Kalliokeiju: Salkut on ostettu Tigeristä Kööpenhaminasta, ei taida olla Suomesta käsin saatavilla.

    Niinam: Luulen, että possu- ja lumiukkosalkut olivat viime vuoden mallistoa ja piparit ja hirvet tämän vuoden mallistoa, ilmestyivät Tigeriin joskus kotiinlähdön kynnyksellä ja hyvin mahtuivat vielä matkalaukkuun ;).

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Arvonta (8) Askartelu (61) Australia (72) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (12) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (8) Jamie Oliver (3) Joulu (74) Joulukalenteri 2011 (25) Joulukalenteri 2012 (23) Joulukalenteri 2013 (24) Joulukalenteri 2014 (24) Joulukalenteri 2015 (20) Juhlat (25) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (4) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (23) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (15) Koruja (2) Kranssi (5) Kurpitsa (7) Kurssilla (7) Lasteni kanssa (10) Leikkiruokaa (13) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (30) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (61) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (5) Minun Tanskani (32) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (58) Nougat (3) Nukenvaatteita (17) Nukkekoti (2) Ompeleminen (39) Origamit (2) Peitto (10) Piha (3) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (20) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (16) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (15) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (3) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Virkatut (80) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (3)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...