torstai 19. tammikuuta 2012

Tammikuun salainen leivontapaketti

SLY 17 -kierroksen viimeinen paketti saapui tänään. Muffinssi-lahjapaperin sisältä löytyi nonparelleja, joiden avulla pitäisi päästä salaisen ystäväni jäljille. Lyhyen googlaamisen jälkeen arvioisin, että ihania paketteja on lähetellyt NonparElli. Arvasinko oikein?

Paketti sisälsi:
-  Suklaata (nam!)
-  Kakkupaperia Ruotsin väreissä. Lagerhaus on aina pakollisten pysähdysten listalla Tukholman ostosmatkoilla, kiva tilpeöörikauppa. Papereita voisi käyttää skräppäykseen tai tarjoiluun.
- Iloleipurin silikoni numeromuotti. Olen tällaista hypistellyt kaupassa, kun on luvassa monen monta vuotta lasten synttärikutsujen järjestämistä. Seuraavaksi tarvitaan numeroa yksi!
- Pirtelöt ja smoothiet -kirja. Herkullisen oloisia ohjeita. Pirtelöt ja smoothiet ovat suosikkejani erityisesti iltapalaksi, olen haaveillut valikoimani laajentamista. Myös aamulla juomat maistuisivat, mutta sitten ne pitäisi tehdä jo illalla valmiiksi odottamaan. Nyt on ollut hieman taukoa iltapalajuomien kanssa, nyt ryhdyn selaamaan kirjaa ja laatimaan kauppalistaa.

Kiitos kaikista mukavista paketeista! Monet paketeista paljastuneet ideat ovat vielä toteuttamatta, odottamassa sopivaa ajankohtaa ja/tai (perhe)juhlaa.


2 kommenttia:

  1. Toi numeromuotti on tosi kiva! Itsekin sitä olen moneen otteeseen katsellut, mutta eipä ole tullut ostettua...

    VastaaPoista
  2. Ihan oikein arvasit! :D

    Hyvä että paketti on saapunut perille ihan ehjänä ja josko jotain hyödyllistäkin sieltä löytyi :)

    Lagerhaus on ihan lemppareitani ja nytkin ajettiin luulajaan tästä länsirannikolta liki 1000 kilometriä oikeastaan ihan sen takia jouluostoksille :D

    Ja siellä ruotsissa niitä dumlejakin myytiin, samoin niitä myydään virossa ja laivoilla ja lentokentällä, jostain oudosta syystä moisia fazerin herkkuja ei kotimaan kaupoista löydy, olen toki huomauttanut ystävällisesti asiasta fazerille ;)

    Oikein ihanaa talven jatkoa ja lähenevää kevättä :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...