sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kaurakeksit

Näiden kaurakeksien ohje on muunneltu marttojen Penninvenyttäjän keittokirjan ohjeesta. Perinteistä, mutta hyvää!

Tulee lapsuus mieleen, rakkaalla kummitädilläni oli tapana paistaa näitä kultaisella 1980-luvulla!

1,5 dl juoksevaa Oivariinia
4 dl   Pikakaura+Kuitu hiutaleita (Myllyn Paras)
2 rkl  kokojyvävehnäjauhoja
1       muna

Margariinin joukkoon sekoitetaan kaurahiutaleet. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään joukkoon. Lopuksi sekoitetaan muna taikinaan. Taikinasta leivotaan pieniä palloja ja paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Tein kaurakeksejä ensimmäistä kertaa ja ainoa asia, joka mietitytti oli, paljonko leviämisvaraa palleroiden välille pitää jättää, ettei pelliltä löydy yhtä isoa kaurakeksiä.

Penninventttäjän keittokirjan olen saanut Uudenmaan Marttojen järjestämältä K -18 -ruokakurssilta, jossa opetettiin perusruoan tekoa nuorille aikuisille. Marttojen maailmassa minäkin sovin tuohon kohderyhmään. Kirja on kuin kauan kadoksissa ollut yläasteen kotitalouden oppikirja, hyvä perusteos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...