Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nougat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nougat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ravintolapäivä 16.11.2013

Yhdistystoiminta on hyvä harrastun! Osallistuin Ravintolapäivään lasteni päiväkodin vanhempainyhdistyksen toimijana. Lapseni aloittivat päiväkodin muutama kuukausi sitten, joten tämä oli ensimmäinen kosketukseni vanhempainyhdistyksen toimintaan. Tämä oli minusta mahtava idea varainkeruuseen. Ravintolapäivä on hauska idea ja olen haaveillut siihen osallistumisesta, mutta en ole yksinään saanut aikaiseksi laittaa ravintolaa pystyyn. Kahvilan teemana oli Makumatka ympäri maailman. Itse leivoin Tanskan innottamana nougat cupcakeseja

Herkkuja oli todella monenlaista ja itsekin tuli kannatettua kahvilaa. Mielenkiintoisin uusi tuttavuus oli Yorkshire Parkin, jonka ohjeen sai leivonnaisen mukana. Niitä haluaisin tehdä itsekin, kunhan vaan löydän sen ohjeen vielä jostain. Tänä syksynä olen muutenkin viettänyt aikaa brittiläisissä tunnelmissa, kun olen katsonut putkeen Downton Abbeyn kolme ensimmäistä tuotantokautta ja käynyt minilomalla Lontoossa.

I got to participate in Restaurant Day, which is "a food carnival when anyone can open a restaurant for a day" . Ours was a fund raiser for my kids day care center. It was a lot of fun. I made nougat cupcakes  (Odense Marcipan recipe in English).





Lapset saivat askarrella.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Nougatsuklaamuffinit


Tämä on Odense marcipanin ohje "Partymuffins med nougat". Nämä muffinit ovat todella tuhtia tavaraa, sillä ne sisältävät nougaata ja suklaata. Ohjeen mukaan piti käyttää Odensen suklaata, mutta minä käytin syyskuun salaisesta leivontapaketista tulleita suklaita.

Tämä erä juhlamuffineja pääsi Halloween asuun. Suosittelen Odense Marcipanin sivuja (linkki alhaalla) kaikille, joita marsipaani ja nougat kiinnostavat. Sivut ovat tanskaksi, mutta ruostuneella mikä-lie-virkamiesruotsillakin pärjää.



Partymuffins med nougat (24 kpl)

125 g voita
50 g kaakaojauhetta
200 g ODENSE Blød Nougat
4 munaa
300 g sokeria
2 dl maitoa
200 g vehnäjauhohja
2 tl kanelia
200 g suklaata (pieninä paloina)

Sulata voi ja lisää joukkoon kaakaojauhe sekä nougat. Anna jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää kanamunasokeriseokseen ensin maito, sitten vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli. Lopuksi lisää taikinaan nougat-kaakaovoiseos ja paloiteltu suklaa. Jaa muffinivuoksiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Partymuffins med nougat (tanskaksi)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Nougat cupcakes

Taas meni käännöshommiksi, sain kaupasta Odensen reseptivihkosen, josta ohje löytyi. Nougat toimii todella hyvin muffinien kuorrutteena. Leivonnaisista tuli hyviä, vaikka nämä olivatkin uunissa muutaman minuutin liian pitkään.

Mietin, että nougatia ei taida saada suomalaisista ruokakaupoista. Jotakin nougatsuklaapatukkaa taitaa olla markkinoilla, mutta tällaisessa leivontaan tarkoitetussa muodossa ei taida olla saatavilla. Vai tietääkö joku, mistä löytyisi?


Nougat cupcakes, 12 kpl

50 g voita
150 g sokeria
125 g ODENSE Blød Nougat
2 munaa
125 ml maitoa
125 g vehnäjauhoa
1 ½ tl leivinjauhetta

Nougakuorrute
200 g tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
75 g ODENSE Blød Nougat
50 g pehmeää voita
n. 2 rkl maitoa

Vatkaa voi, sokeri ja nougat keskenään. Vatkaa joukkoon munat yksitellen ja sen jälkeen maito. Sekoita joukkoon vielä kuivat aineet ja jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuorrutus: Sekoita tomusokeri, kaakao, nougat ja huoneenlämpöinen voi keskenään. Vatkaa seosta ja lisää joukkoon maito lusikallinen kerrallaan. Vatkaa kuorrutusta ainakin 5 minuuttia, niin siitä tulee kuohkeaa.

Koristele muffinit nougatkuorrutuksella.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4) haasteet (18)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...