keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Ihastuttava slow cooker

Haudutuspata. Siitä tulee mieleeni tv-shopin ysäriklassikko aromipesä. Suomessa en tiennyt edes haudutuspatojen olemassaolosta enkä sellaista osannut kaivata. Olen tullut hyvin toimeen meidän kaasu-uunimme kanssa, mutta en osaa hauduttaa sillä mitään enkä voisi kuvitella jättäväni sinne ruokaa paistumaan, kun poistun itse asunnosta. Haudutuspata on sähkölaite, joten riskinsä siinäkin on, mutta varmistan nyt ainakin ettei padan lähellä ole mitään helposti syttyvää.

Minä rakastan haudutuspataani. Välillä kuulostan siltä Forrest Gumpin armeijakaverilta, kun luettelen mitä kaikkea voin padassa valmistaa. Haudutuspata sopii melkein mihin vaan! Tähän mennessä olen tehnhyt fudgea (kuten kuvassa näkyy), pulled porkkia, lasagnea, intialaisia ruokia, kanapataa ja keittoa. Kokeiltavien ruokalajien lista kasvaa koko ajan. Säilön herkullisen oloisia ohjeita Pinterestiin.

Omat haasteet tuolla hitaasti hauduttavalla vempaimellakin on. Välillä en löydä aikaa ruoan esivalmisteluille. Jos lähdemme päiväksi reissuun olisi ihanteellista laittaa pata hautumaan päiväksi, mutta en aina ole tarpeeksi järjestelmällinen. Tai illalla voisi laittaa puuron hautumaan. Tämäkin idea on vielä ajatuksen tasolla. Ja  näiden lisäksi vielä pitäisi kokeilla apple butter, christmas pudding, kaalilaatikkoa ja mitä kaikkea vielä!


My slow cooker Pinterest board can be found here.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Liebster Award

Sain pitkästä aikaa tunnustuksen! Kiitos Mellun Hollywool! Tämä ilahdutti minua kovasti, vaikka vastaaminen onkin hieman venähtänyt.

Liebster Awardin idea on uusien sekä tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. En jatka haastetta nyt eteenpäin, sillä olen seurannut viime aikoina melko huonosti (uusia) blogeja. On kyllä aina mukavaa löytää uusi blogituttavuus.



Saamani kysymykset olivat:

1. Miksi aloitit bloggaamisen?
Ensin aloin seuraamaan toisten blogeja ja sitten halusin dokumentoida tekemäni käsityöt jonnekin. Nythän tässä onkin jo monta vuotta vierähtänyt ja kivaa, että omat puuhailut ovat tallentuneet blogiini.

2. Harmittaako, jos ei blogisi sivulle tule kommentteja?
Aika harvoin blogiani kommentoidaan, mutta on aina todella mukavaa, kun joku jättää terveiset. Eli on mukava yllätys, kun joku joskus harvoin kommentoi.

3. Mistä saat ideat käsitöihisi?
Suurimmaksi osaksi netistä, Pinterestistä ja toisista blogeista. Lehdistä ja kirjoista saan myös jonkin verran ideoita.

4. Mitä teet ammatiksesi?
Tällä hetkellä vietän vapaa vuotta töistäni ja olen kotiäitinä Australiassa.

5. Onko sinulla käsityökoulutusta tai käytkö käsityökursseilla?
Peruskoulun jälkeen en ole juurikaan käsityötunneilla käynyt. Siperian Martoilla on välillä myös käsityöaiheisia kursseja, mutta ne ovat olleet lyhyitä yhden illan juttuja. Olisi mukavaa käydä käsityökursseilla, jos olisi enemmän aikaa.

6. Mistä käsityölajin osaamisesta haaveilet?
Haluaisin kokeilla langan kehräystä sekä mattojen kutomista.


7. Mikä käsityösi on jäänyt erityisesti mieleesi?
Virkattu siksakhame onnistui mielestäni hyvin ja haluaisin tehdä lisää vastaavanlaisia hameita itselleni.

8. Missä asiassa olet tosi hyvä?
Tähän kohtaan jäinkin sitten jumiin! Innostun asioista ja ryhdyn hommiin. Kaikista eniten tulee virkkailtua eli olenko siinä sitten tosi hyvä?

9. Missä asiassa olet tosi huono?
En varmaankaan tee sellaisia juttuja missä olen tosi huono. Pikkutarkka pilkunviilaus vatupassin kanssa ei ole minun vahvin ominaisuuteni. Teen kyllä niin hyvää työtä ja jälkeä kuin vain osaan mutta esimerkiksi tilkkutöissä, jonkun toisen palaset olisivat tismalleen saman kokoisia.

10. Kenelle antaisit mielelläsi omatekemän lahjan?
Annan mielelläni itse tehtyjä lahjoja lapsieni ystäville synttärilahjoiksi. Virkatut leivonnaiset tai itse tehdyt nukenvaatteet ilahduttavat yleensä saajiaan.

11. Mikä sinua ilahduttaa tällä hetkellä?
Yksi ikuisuusprojekti on valmistumassa ja olen siitä kovin tyytyväinen. Kasa rikkinäisiä farkkuja ovat saamassa uuden elämän.


Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Suuria ja pienia reissuja, osa 1

Olen päivittänyt blogiani melko harvakseltaan tämän Aussivuoden aikana. Kaikkea sitä ei vaan ehdi! Tämä expatelämän turistipuoli vie osansa ainakin viikonlopuista. Täällä on kyllä runsaudenpula mahtavista retkikohteista! Tässä muutamia esimerkkejä.

Swain Gardens on englantilaistyyppinen puutarha, jossa kävimme talvella (eli kesäkuussa). Olin lukenut puutarhan arvostelun, jossa kerrottiin tämän olevan salainen puutarha keskellä kaupunkia. Sitähän se olikin. Puisto toi mieleeni lapsuudessa luetut tyttökirjat ja mietin, mikä Salaisen puutarhan juoni oikein olikaan. Vietimme puistossa pari tuntia. Söimme eväitä ja lapset leikkivät siellä innoissaan. Tämä oli retki toiseen maailmaan, saimme viettää tuon ajan aivan rauhassa.

Minne sammalpolku johdattaa...


Tai joskus me olemme vain tekemässä kuperkeikkoja puistossa. Tällä kertaa Auburnin japanilaisessa puutarhassa, jossa vietettiin kirsikankukkajuhlaa. Paikalla oli myös pandakarhu, geishoja, anime- ja/tai mangahahmoja. Tämä on minulle vierasta kulttuuria, niin en tunnistanut hahmoja, mutta puutarha oli kyllä kaunis.


Näkyykö kultakaloja?

Kevät on saapunut Manlyyn ja se on ihanaa. Monessa paikassa näkyy jo kauniita kukkia. Frangipanin kukintaa pitää ilmeisesti odottaa kesään asti. Vielä tällä hetkellä puut näyttävät paljaalta. Enää ei tarvitse palella kotonaan koko ajan ja aurinkorasvakin on pitänyt kaivaa esille.

Ihana kevät!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tombola Jars

Poikani koulussa on 850 oppilasta, mutta kindergarten on mukavasti rajattu alueen toiseen reunaan ja pienimmät oppilaat käyvät koulua omassa maailmassaan. Kindy-luokkia on kuusi kappaletta. Vanhempia on mukana koulun arjessa joka päivä. Vapaaehtoisia auttajia on koulun kanttiinissa, kirjastossa, uniform shopissa sekä oppitunneilla.

Koulun pihalla on oma keittiöpuutarha, jota hoitaa tietty vuosiluokka vanhempien avustuksella. Kanojakin löytyy muutama kappale. Seuraavan loman lähestyessä keittiöpuutarhasta myytiin satoa ja tänään ostimme pussillisen lasten kasvattamia härkäpapuja dollarilla. Tai no, maksoin kyllä niistä kaksi dollaria. Viljely on vaativaa hommaa.

Vapaaehtoistyö ja varainkeruu toimii isoissa mittasuhteissa ja ne ovat oleellinen osa arjen pyörittämistä sekä koulun rahoitusta, vaikka koulu onkin julkinen ja paikallisille lapsille maksuton. Meidän viisumilla koulusta joutuu maksamaan, joten tuntuu ehkä hieman kohtuuttomalta pistää vielä lisää rahaa likoon yhteisen hyvän vuoksi.

Koulun suurin rahainkeruuprojekti on tulossa lokakuun lopussa, Manly West Carneval. Jo aivan ensimmäisestä lukemastani viikkokirjeestä opin, että sillä hetkellä kerättiin tombola jars. Aluksi piti googlata, että mitä tämä nyt edes tarkoittaa. Nämä ovat karkeilla, tarroilla ja pikkusälällä täytettyjä purkkeja, jotka toimivat arpajaisvoittona. Uskoisin, että jokainen arpa voittaa ja jokainen lapsi saa purkin mukaansa.

Karkkipurkkeja oli hauska värkätä. Oli selkeästi kohtalon johdatusta, että olin säilönyt tyhjiä lasipurkkeja alakaappiin odottamaan tulevaa käyttöä. Lapset maalasivat akryyliväreillä kuvioita joihinkin purkkeihin, toisiin  he liimailivat tarroja ja loppuihin minä laitoin koristeteippiä.

Tombola jars
Vielä ennen koulun karnevaalia meitä pyydetään lahjoittamaan rahaa, suklaapatukoita, aikuisten arpajaisvoittoja sekä juomia (alkoholilla tai ilman), joiden avulla saadaan vuokrattua huvipuistolaitteita sekä saadaan pelejä ja arvontoja pystyyn juhlapäivänä. Lisäksi voimme lahjoittaa tavaraa myyntiin kirpputorille ja leipoakin pitäisi karnevaalin kahvilaa varten. Tämän lisäksi tietenkin ostamme lapsillemme rannekkeet huvopuistolaitteita varten ja kulutamme muutenkin rahaa varsinaisessa tapahtumassa.

Tällaisena yhden kerran ihmeenä, on mielenkiintoista päästä osaksi tällaista ponnistusta. Mikäli olisi monta lasta eri kouluissa ja lisäksi vielä tavoitteellisia harrastuksia, niin voisi olla että rahankeruuiltoja tulisi melko tiheään. Lasteni suomalaisessa päiväkodissa on tuore vanhempainyhdistys, joka tekee asioita melko maltillisesti verrattuna tähän kaikkeen! Tosin 850 oppilaan vanhemmat ovat jo melkoinen massa verrattuna 65 paikkaiseen päiväkotiin.

Tombola jars and fundraising for school is something that is new to me. There are so many ways a parent can be involved at school. It is an interesting cultural experience for a sociologist to be involved with!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Koulutiellä kengurumaassa

Erilaisten pähkäilyjen tuloksena minun esikoiseni aloitti koulun. Keskellä vuotta se ei alkanut kovin juhlallisin menoin, sinne vaan muiden sekaan oppimaan! Pojastani tuli luokkansa 22. oppilas. Tähän asti, kolmen viikon tuomalla kokemuksella, voin sanoa, että koulun aloitus oli parasta, mitä lapselleni on täällä tapahtunut. Koulussa on kaikkea upeaa, kuten kirjasto ja atk-luokka. Poikani rakastaa tehtäviä ja uusia haasteita, joita koulu on tuonut. Parasta taitaa kuitenkin olla tunnin pituinen lounastauko, jolloin hän saa leikkiä luokkatovereidensa kanssa.

Olen todella liikuttunut siitä kohtelusta, jota lapseni on saanut osakseen. Uutta ja vierasta ei nähdä outona ja uhkana vaan uusi tyyppi otetaan vastaan ihmeissään, innoissan ja uteliaana. Pojalleni on myös nimetty class buddy, 6-vuotias poika, joka on erityisesti lupautunut auttamaan. Toivoisin, että omat lapseni kohtelisivat tulevaisuudessa uusia tulokkaita heidän tutuissa ryhmissään yhtä hienosti kuin nämä Aussilapset täällä. Uusi oppilas kiinnostaa kaikkia, vaikka hän ei juuri englantia puhukaan. Aina on pieni ihminen auttamassa ja kertomassa, mihin reppu pitää laittaa tai miten asiat pitäisi hoitaa. 

Koulun värit ovat sininen ja kulta. 

Koulua varten piti ostaa jonkin verran varusteita: winter uniform, summer uniform & sport uniform. Lisäksi ostin myös repun ja kirjastokassin. Sukkien pitää olla harmaat ja mustia nahkakenkiä käytetään ympäri vuoden. Vaatteita saa ostaa myös käytettynä koulun Uniform Shopista. Alkupanostuksen jälkeen ei enää tarvitse kouluvaatteista kantaa murhetta.

Eväiden kanssa alan jo olla niin rutinoitunut, ettei se tunnu hankalalta tai vaikealta. Koulussa rytmitetään ruokailuja todella mukavasti. Lapset syövät siellä kolme kertaa. Ensin on hedelmätauko, sitten morning tea ja vielä lopuksi lounas.

Koulun aloitus ei sujunut aivan ilman lahjuksia. Reippauspalkinnoksi poikani halusi Star Wars -virkkaussetin, mikä tuntui minustakin aika hauskalta lahjukselta. Ongelmana on vain se, että en ole ehtinyt virkkaamaan juuri ollenkaan! Aloitin Darth Vaderin yli kaksi viikko sitten ja olen saanut aikaiseksi vain kypärän.



Kenes isä se nyt olikaan?

Täällä vietettiin isänpäivää viime viikonloppuna. Lapset olivat taas tehneet kouluissaan ihanat yllätykset. Isänpäivän aattoiltana isälle annettiin vielä nukkumaan mennessä tarkat ohjeet. Isä saa nousta ylös vasta sen jälkeen, kun aamiainen on toimitettu sänkyyn. On ihanaa katsoa, kun lapset ovat tohkeissaan yllätyksistään. Minullekin piirrettiin sydän, ettei äiti tule kateelliseksi.

Pre schoolissa tehtiin isälle avaimenperä, jossa on oman lapsen kuva.

Lohdutuspalkinto äidille.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...