lauantai 12. syyskuuta 2015

Koulutiellä kengurumaassa

Erilaisten pähkäilyjen tuloksena minun esikoiseni aloitti koulun. Keskellä vuotta se ei alkanut kovin juhlallisin menoin, sinne vaan muiden sekaan oppimaan! Pojastani tuli luokkansa 22. oppilas. Tähän asti, kolmen viikon tuomalla kokemuksella, voin sanoa, että koulun aloitus oli parasta, mitä lapselleni on täällä tapahtunut. Koulussa on kaikkea upeaa, kuten kirjasto ja atk-luokka. Poikani rakastaa tehtäviä ja uusia haasteita, joita koulu on tuonut. Parasta taitaa kuitenkin olla tunnin pituinen lounastauko, jolloin hän saa leikkiä luokkatovereidensa kanssa.

Olen todella liikuttunut siitä kohtelusta, jota lapseni on saanut osakseen. Uutta ja vierasta ei nähdä outona ja uhkana vaan uusi tyyppi otetaan vastaan ihmeissään, innoissan ja uteliaana. Pojalleni on myös nimetty class buddy, 6-vuotias poika, joka on erityisesti lupautunut auttamaan. Toivoisin, että omat lapseni kohtelisivat tulevaisuudessa uusia tulokkaita heidän tutuissa ryhmissään yhtä hienosti kuin nämä Aussilapset täällä. Uusi oppilas kiinnostaa kaikkia, vaikka hän ei juuri englantia puhukaan. Aina on pieni ihminen auttamassa ja kertomassa, mihin reppu pitää laittaa tai miten asiat pitäisi hoitaa. 

Koulun värit ovat sininen ja kulta. 

Koulua varten piti ostaa jonkin verran varusteita: winter uniform, summer uniform & sport uniform. Lisäksi ostin myös repun ja kirjastokassin. Sukkien pitää olla harmaat ja mustia nahkakenkiä käytetään ympäri vuoden. Vaatteita saa ostaa myös käytettynä koulun Uniform Shopista. Alkupanostuksen jälkeen ei enää tarvitse kouluvaatteista kantaa murhetta.

Eväiden kanssa alan jo olla niin rutinoitunut, ettei se tunnu hankalalta tai vaikealta. Koulussa rytmitetään ruokailuja todella mukavasti. Lapset syövät siellä kolme kertaa. Ensin on hedelmätauko, sitten morning tea ja vielä lopuksi lounas.

Koulun aloitus ei sujunut aivan ilman lahjuksia. Reippauspalkinnoksi poikani halusi Star Wars -virkkaussetin, mikä tuntui minustakin aika hauskalta lahjukselta. Ongelmana on vain se, että en ole ehtinyt virkkaamaan juuri ollenkaan! Aloitin Darth Vaderin yli kaksi viikko sitten ja olen saanut aikaiseksi vain kypärän.



Kenes isä se nyt olikaan?

Täällä vietettiin isänpäivää viime viikonloppuna. Lapset olivat taas tehneet kouluissaan ihanat yllätykset. Isänpäivän aattoiltana isälle annettiin vielä nukkumaan mennessä tarkat ohjeet. Isä saa nousta ylös vasta sen jälkeen, kun aamiainen on toimitettu sänkyyn. On ihanaa katsoa, kun lapset ovat tohkeissaan yllätyksistään. Minullekin piirrettiin sydän, ettei äiti tule kateelliseksi.

Pre schoolissa tehtiin isälle avaimenperä, jossa on oman lapsen kuva.

Lohdutuspalkinto äidille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...