maanantai 25. huhtikuuta 2011

Yllätysmunaa 2011


Pahviset munankuoret ovat ihania. Niihin saa mukavasti yllätyksiä sisälle, vaikka niitä onkin hieman turhauttavaa säilyttää vain siksi, että pääsee täyttämään munan kerran vuodessa. Tänä pääsiäisenä sain monta syytä täyttää näitä munia. Tyypillisesti vanhoja jemmattuja pahvimunia alkoi löytyä heti, kun uudet oli ostettu! 
Ensimmäiset pahviset munat lähtivät Amerikkaan. Odotinkin innolla, koska pääsiäismakeiset tulevat kauppohin. Suomalaisten pääsiäismakeisten pakkaukset ovat kauniita ja houkuttelevia ja niitä kelpaa lähettää ulkomaille.
Olen päättänyt, että meillä käy pääsiäispupu tai Suomessahan taitaa kukko munia. Pääsiäispupussa on se hauska puoli, että pupu piilottaa munat ja lapset pääsevät niitä etsimään. Tai voihan meillä kukkonen munia ja silti käydä pupukin!

Lapseni eivät ymmärrä vielä makeisista mitään, joten suklaamunat eivät tule kysymykseen. 2-kuukautinen Anni ei taida saada yllätyksiä ollenkaan vaan isoveljelle tulee etsittäväksi neljä munaa. Pahvimuniin saa kivempia yllätyksiä kuin teollisiin muniin. Tai ehkä sitten yli 3-vuotiaista ne rihkamat ovat kaikista parhaita. Vielä kuitenkin äiti saa päättää ja munista paljastuu rusinoita, pikkueläimiä ja Rölli-cd.

Tanskasta ostetut tuliaisnamit pakkasin muovisten läpinäkyvien munien sisälle. Tein kokoelman Anthon Bergin pääsiäismunista (marsipaania) ja Tomsin miniskildpadder -kilpikonnasuklaista. Mukaan tuli myös kovia bolcher-karkkeja (tanskanlipuilla ja ilman) ja ei-niin-tanskalaisia jelly beanseja.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta saamastani kommentista.

Tässä blogissa:

Askartelu (67) Australia (73) Decluttering (2) Decoupage (7) Disney Animator Doll (14) Entistä ehompi (2) Farkku (5) Gluteeniton (7) haasteet (18) Halloween (15) Hiuskoriste (1) Hyväntekeväisyyskäsityöt (5) In English (2) Intialainen (1) Isoäidinneliö (9) Jamie Oliver (3) Joulu (84) Joulukalenteri 2016 (22) Juhlat (26) Juomia (3) Jäätelöt ja jäädykkeet (3) Kakkuja (27) Kasvisruokaa (4) Kaulaliina/huivi (5) Kaupunkiviljely (8) Keijupuutarha (4) Keitto (1) Keitto- ja käsityökirjat (12) Kesäkurpitsa (3) Kierrätysaskartelu (25) Kierrätysompeluksia (27) Kortteja (16) Koruja (2) Kranssi (9) Kurpitsa (7) Kurssilla (10) Lasteni kanssa (12) Leikkiruokaa (14) Leipä (19) Leipäkone (5) Leivonnaiset (63) Leivonnaiset ilman uunia (8) Leluja (31) Lundby (3) Lyhty (1) Magneetti (3) Makeat leivonnaiset (23) Makeiset (21) Materiaalit kiertoon (66) Matkalla (21) Matonkude (11) Mattoja (10) Mekkoja (16) Minimaailma (18) Minun Tanskani (33) Muffinit (26) Muiden tekemät herkut (19) Munaton (2) Muovailu (3) Myskikurpitsa (3) Mökillä (7) Neulotut (60) Nougat (3) Nukenvaatteita (18) Nukkekoti (14) Ompeleminen (40) Origamit (2) Peitto (11) Piha (3) Piha & puutarha (1) Piirakka (11) Pikkuleivät (9) Pikkusuolainen (14) Pinterest (1) Pipoja (22) Poncho (1) Pussukka (7) Puuro (4) Pääruoat (25) Pääsiäinen (17) Raparperi (4) Reseptejä leffoista ja tv:stä (2) Retkellä (5) Retroruokaa (3) Ristipistoja (3) Roolivaatteet (1) Sadonkorjuu (4) Salaatit (10) Salaiset ystävät (28) Salmiakki (1) Siperian Martat (16) Sisätossuja (3) Skräppäys (4) Suklaa (21) Suolaiset piirakat (4) Superfood (4) Säilytys (1) Säilöntä (1) Tilkkuja (1) Tunnustus (4) Tyyny (4) Valokuvat (4) Vanhoista kalentereista (3) Vappu (5) Vauvajuttuja (17) Vauvanruoka (2) Verhot (1) Villa (1) Virkatut (82) Välipalat ja jälkiruoat (25) Ystävänpäivä (4)

Blogiarkisto

Tietoja minusta

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...